Eteisen kaapin ovi sulkeutuu vain ennakoivalla tekniikalla. Toisella kädellä pitää tukea ja toisella paiskata ovi äkkiä kiinni. Voi seuraavaa, joka erehtyy etsimään jotakin tarpeellista röykkiöstä, hyväuskoinen saa niskaansa raskaan yllätyksen.

Asuntokaupassa yksi valtti on säilytystila. Sitä on runsaasti! Taloyhtiöstä voi vuokrata vielä lisää!

Viisikymppiseen kerrostaloon säilytystilaa saakin toivoa lisää. 60-luvun alussa tavaraa täytyi olla kodissa vähemmän. Mistä elementtitalon arkkitehti olisi voinut tietää, että uudella vuosituhannella moni utopioista on käynyt toteen ja lähes joka toimintoon löytyy jokin tekninen vempain. Suurten ikäluokkien lapsilla ei ollut omassa huoneessa telkkaria tai kotirouvalla stepperiä.

Mieli ei tahtoisi taipua siihen, että asuntoa pitää muuttaa tavaran tähden. Jos ei muuten, niin seiniä kaatamalla. Tai vähintään rakentamalla täydentäviä komeroita vapaisiin nurkkiin. Mutta tunnustan: olen itsekin vasta mittaillut räätälöitynä tehtävälle liukuovikomerolle eteisestä paikkaa.

Säännöllisesti oman kodin tavaranvähennys tulee mieleen, kun postiluukusta kolahtaa tuorein sisustuslehti. Aina edellistä tyhjempi koti on yhä muodikkaampi. Pinnat ovat tyhjät, hus matkamuistot ja pölyiset lehtipinot. Ehkä vuosien kerrostuma erilaisia koriste-esineitä ei sopisi alkavan sisustusvuodenajan värimaailmaan.

Jos asunnnon seinät eivät anna myöten, voi järjestämistarpeeseen palkata ammattilaisenkin.

Mutta mitä kaikkea pitää säilyttää? Missä välissä minua ehdittiin huiputtaa niin, että tavarapaljous karkasi ja omistamisesta tuli ongelma?

2000-luvun ihminen taitaa olla intohimoinen kuluttaja, joka ensin ahkeroi saadakseen materiaa, sitten hukkuu tavaraan ja viimein taas pyristelee siitä irti.