Pohjois-Karjala |

Kohta Vaiviossa kaivetaan

Liperin Vaiviossa ollaan valmisteltu jo parin vuoden ajan tuutta vesi- ja viemäriverkostoa. Verkosto on mitoitettu 250 kiinteistön tarpeita ajatellen.

Marjatta Karetie ja Martti Leppänen.
Vaivion kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marjatta Karetie ja vesiosuuskunnan puheenjohtaja Martti Leppänen. Kuva: Heikki Haapalainen / Yle

Vesi- ja viemäriverkoston kaivuutyöt käynnistyvät Liperin Vaiviossa syksyllä. Vaivion vesiosuuskunta on valmistellut verkoston rakentamista parisen vuotta. Rakennussuunnitelmat valmistuivat vuosi sitten ja runkolinjan rahoitus varmistui keväällä.

Parhaillaan valmistellaan urakkakilpailutusta. Vaivion vesiosuuskunnan perustamisen jälkeen kyläläisille on järjestetty kysely, jonka mukaan kiinnostusta verkostoon liittymiseen oli yli sadassa kiinteistössä. Vesiosuuskunnan puheenjohtaja Martti Leppänen on optimistinen uuden verkoston suhteen.

- Verkosto on mitoitettu 250 kiinteistön tarpeita varten, että siinä on tähdätty pitkälti tulevaisuuteen. Kyllä me vakaasti uskotaan, että meille suuri määrä tässä kertyy näitä liittyjiä, kertoo Leppänen.

Taloliittymiä aletaan tekemään runkolinjaan rahoituksesta riippuen ensi kesänä.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä