Koirankouluttajia fanitetaan kuin rocktähtiä
Lauantaina maailmankuulu koirankouluttaja Victoria Stilwell luennoi suomalaiselle koirakansalle Finlandia-talossa. Toukokuun lopulla puolestaan Hartwall-areenan veti täyteen kohuttu kouluttaja Cesar Millan. Suomalaiset koiraihmiset ovat valmiita maksamaan kiisteltyjen kouluttajien näytöksistä saman hinnan kuin rock-konserteista.
Hartwall-areena täyttyi toukokuun lopulla suomalaisista koiraihmisistä. Halvimmillaankin kohukouluttajan näkemisestä sai pulittaa muutaman kympin. Amerikassa julkisuuteen ponnistanut Cesar Millan jakaa suomalaiset koiraihmiset täysin kahtia, osaa rakastaa ja osa tuomitsee.
- Millan käsittelee koiria huomattavasti kovakouraisemmin kuin meillä pohjoismaissa on totuttu. Hän tulee maasta, jossa koiranpennun voi ostaa tavaratalon tuulikaapista ja sille ei välttämättä suoda sitä arvoa ja elinolosuhteita kuin meillä, sanoo Kymen kennelpiirin aluekouluttaja Markku Mäntynen.
Sen voin sanoa, ettei hän ilmaiseksi tänne tule.
Suomen Kennelliitto ei ole lausunut virallista kantaansa kouluttaja Cesar Millanista, puolestaan SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto on julkisesti tuominnut Millanin käyttämät koulutusmetodit.
- Emme kritisoi häntä henkilönä, vaan hänen käyttämiään metodeita ja välineitä. Kouluttaja käyttää pelkoa, alistamista sekä epäeettisiä välineitä koiria käsitellessään. Koirakuiskaaja -termi on harhaanjohtava, lataa SEYn toiminnanjohtaja Helinä Sirniö.
Koirankoulutusta festivaalirannekkeen hinnalla
Kuuluisien maailman tähtikouluttajien näkeminen ei ole kovin edullista. Lauantaina Helsingissä esiintyvää Victor Stilwelliä pääsee katsomaan 65 euron hintaan. Tavoite on saada paikalle 1 000 kuuntelijaa.
- Hänen tulonsa Suomeen on saanut aivan valtavasti julkisuutta, tämä on nyt kiinnostava juttu, sanoo Stilwellin vierailua puuhannut Maiccu Kostiainen.
Stilwellin keikkapalkkio on Kostiaisen mukaan liikesalaisuus.
- Sen voin sanoa, ettei hän ilmaiseksi tänne tule.
Niin Cesar Millanilla kuin Victoria Stilwellilläkin on molemmilla myös Suomessa näkyvät omat tv-ohjelmat. Ohjelmissa kouluttajat auttavat ihmisiä, joilla on ongelmia koiriensa kanssa. Tyypillisesti jakson päätyttyä ongelmat ovat ratkaistu.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Nuorisotakuu ei houkuta jos elämänrytmi on sekaisin ja tukiaiset pyörivät
Nuorten työpajoilla tiedetään, että nuorissa on kasvava joukko nuoria, johon nuorisotakuu ei yllä. Heillä elämänhallinta ontuu pahasti. Yrittäjät puolestaan kaipaisivat motivoituneita nuoria, joilla on asenne kohdallaan.
Suomalaiset hurahtivat parsaan
Kotimaisen parsan suosio on kasvussa. Tämä näkyy esimerkiksi Turun kauppatorilla, jossa kotimainen parsa viedään käsistä. Kiihkeimmät parsan ystävät varaavat herkkua myyjältään ennakkoon varmistaakseen makunautinnon.
Kevät toi verorekisteriin muurarin – viikossa jopa 5 000 uutta rekisteröityä
Rakennusalan harmaan talouden torjumiseksi perustettuun veronumerorekisteriin ilmoitetaan yhä joka viikko tuhansia uusia työntekijöitä. Yhteisellä työmaalla veronumero on pakollinen niin keittäjälle, vartijalle kuin kirvesmiehellekin.
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Eurajoen jokivesi puhuttaa Paneliassa
Alueen asukkaat haluavat päivittää tietonsa Eurajoen jokiveden nykytilasta. Illalla pidettävään yleisötilaisuuteen on kutsuttu edustajia sekä teollisuudesta että kunnista.
Toimeentulotukipäätösten venyminen voi tuoda sakot Vantaalle
Aluehallintovirasto uhkaa Vantaata sakoilla liian pitkien toimeentulotukijonojen vuoksi. Tukipäätösten odotusaika on venynyt pahimmillaan 17 arkipäivään.
Hollolan haaveet lukio-opetuksen siirtämisestä Salpaukseen romuttumassa
Hollolan kunta on lähestynyt Koulutuskeskus Salpausta siinä toivossa, että se ottaisi Hollolan lukio-opetuksen hoidettavakseen. Koulutuskeskus Salpauksella ei kuitenkaan ole kuitenkaan rahaa edes nykyisten toimintojensa pyörittämiseen.
Virhe potilastiedoissa voi tulla kalliiksi
Yhä useampi tarkistaa omat potilastietonsa ja huomaa samalla myös virheitä sairaskertomuksessaan. Vantaan potilasasiamies kehottaakin tarkkaavaisuuteen, sillä väärät tiedot voivat pahimmillaan maksaa maltaita.
TS: Entistä useampi suomalainen suorittaa tutkintonsa ulkomailla
Suomalaisopiskelijoita houkuttelevat etenkin Britannia, Ruotsi, Viro ja Yhdysvallat.
