Koivistonkylän EKA oli Suomen ensimmäinen automarket
Koivistonkylään valmistui vuonna 1976 Suomen ensimmäinen automarket EKA. Paikalliset asukkaat olivat vähän ihmeissään, koska vuosikymmenen alkua himmensi öljykriisi. Autolla markettiin ajamisen kannattavuutta epäiltiin. Myös pikkukauppojen tulevaisuus huoletti.
Koivistonkylän omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Matti Höyssä muistaa, että E-liikkeen uutta isoa kauppaa alettiin 1970-luvun puolivälissä rakentaa huolella ja harkinnalla. Ennen perustuksien tekoa tontti oli pelkkää rytöä ja parakkien säilytyspaikkaa.
Koivistonkylä oli tuolloin Tampereen eteläistä reunaa eikä asukkaitakaan ei liiemmälti ollut. Peltolammi ja Multisilta olivat vielä alkuvaiheissaan. Kuinka ihmeessä tässä suuri kauppa muka pärjäisi?
Kansa nimesi paikan Kopekaksi
Kun liike sitten kuitenkin valmistui, herätti se uteliaisuutta. EKA –market tarjosi muitakin kuin kauppapelveluita. KOP avasi pankkikonttorin ja postikin paikalle saapui.
Kun KOP:n ja EKA:n kyltit näkyivät lähekkäin, sai kauppakeskus kansan suussa nimen Kopeka. Suurpääoma ja edistyksellinen E-liike saman katon alla edusti rajatonta ajattelua.
Tokan viinahyllyt hämmensivät
Varsinainen ihmetys ja nähtävyys oli kuitenkin EKA-marketin ja Suomen ensimmäinen itsepalvelu-Alko. Ja kun se oli EKA:n kyljessä, sitä alettiin kutsua nimellä Toka. Ensin mentiin siis ekaan ja siten tokaan.
- Viinan itsepalvelumyynti ei sujunut heti ongelmitta, muistelee Matti Höyssä.
Ehkä käden ulottuvilla olevat pullorivit saivat harkintakyvyn pettämään koska kerrotaan tarinaa tavallista suuremmasta hävikistä. Yksi keino kuulemma oli, että ensin EKA:ssa ostettiin kärry täyteen. Sitten mentiin Tokaan, jossa itsepalvelumyymälän hyllyjen välissä helposti sai piilotettua viinapullon vaikka pohjasta aukinaisen maitopurkin sisään.
Pikkukaupat hävisivät
Uusi jättimäinen automarket merkitsi monista pikkukaupoistaan tunnetulle Koivistonkylälle muutosta arkeen. Pikkukaupat, joissa myytiin maitoa, leipää ja muuta päivittäistavaraa, eivät enää kyenneet kilpailemaan hinnoilla.
Ikääntyneet pienkauppiaat luovuttivat yksi toisensa jälkeen. Viimeisin heistä sinnitteli Höyssän mukaan 1980-luvulle saakka.
Kauppakisa jatkuu
Koivistonkylän automarket oli aikanaan kaupantekoa mullistava laitos, joka palveli hyvän sijaintinsa ansiosta paitsi autoilevia asiakkaita myös paikallista väestöä. Uudet kauppatalot ovat kuitenkin haastaneet tämän edelläkävijän yhä uudelleen kauppakisaan.
EKA:n jälkeen marketti on toiminut näihin päiviin asti Euromarket-nimisenä. Tämän vuoden alusta paikan vetäjä on Prisma.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.