Koivumaa ehdolla A-maajoukkueeseen
Rovaniemen MCO:n Elias Koivumaa on ehdolla lumilautailun A-maajoukkueeseen. Suomen lumilautaliitto julkaisee maajoukkueen tiistaina 24.7.
Elias Koivumaa on 19-vuotias, ja hän on laskenut jo kolme kautta lumilautacrossia nuorten maajoukkueessa. Keväällä 2011 hän voitti pronssia nuorten maailmanmestaruuskisoissa Italiassa.
Elias on nuorten olympiavalmennettava Suomen olympiakomitean haastajaohjelmassa. Hän ja Jussi Taka ovat juuri saaneet nimityksen ohjelman toiselle 2-vuotiskaudelle.
Tällä kaudella Eliaksen tavoitteena on kiertää uudelleen maailmancupin kaikki seitsemän osakilpailua mukaan lukien Sotsin olympialaisten esikisat helmikuussa. Paikat vuoden 2014 talviolympialaisiin jaetaan maailmancupin sijoitusten mukaan.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Ounasvaara on herkkä aihe Rovaniemellä
Ounasvaaran rakentaminen on herättänyt vuosien mittaan voimakkaita tunteita Rovaniemellä. Toisille se on melkein pyhä paikka, toisille mahdollisuus kehittää vapaa-ajan yritystoimintaa.
HS: OAJ tyrmää Pellon koulun kännykkäkiellon
Pellon koulun oppilailleen asettama kännykkäkielto on laiton, sanoo Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kehittämispäällikkö Nina Lahtinen.
Ounasvaaralle laajempi kaava
Rovaniemen kolme suurinta puoluetta ajaa Ounasvaaralle laajan rakentamisen mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava voidaan esitellä valtuustolle jo alkusyksystä.
Kiista Rovajärven YVA:sta hallinto-oikeuteen
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Rovajärven ampuma-alueen ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Luonnonsuojelupiiri on vienyt asian Rovaniemen hallinto-oikeuteen.
Maastopalot roihuavat Lapissa
Kuivan kevään myötä Lapissa on roihunnut poikkeuksellisen paljon maastopaloja. Tänä keväänä maastopaloja on ollut jo noin 20 kappaletta, kun koko viime vuonna niitä oli 50.
Armeija: Ei pakkosiirtoja Rovajärvellä
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä.
Raattama-Hetta-välille tulossa nopea laajakaista
Teleoperaattori Sonera aikoo avata nopean laajakaistayhteyden Kittilän Raattamasta Enontekiön Hettaan.
Rovaniemeläiselle Suomen Yrittäjien palkinto
Rovaniemeläinen Heidi Alariesto on saanut Suomen Yrittäjien Vuoden Aktivisti -palkinnon.
Roskien poltto sytytti ruohikkopalon Kittilässä
Ruohikko roihahti tuleen roskien polton levittyä pihapiirissä Kittilän kirkonkylällä torstaina hieman ennen yhtä iltapäivällä.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
jiihaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaGo Elias! Oot mun idoli!