Häme |

Koivunsiemenen mahdollisuudet lottovoiton luokkaa

Koivun siemenet kypsyvät loppukesästä ja irtoavat syksyllä. Siemen on siivellinen ohutkuorinen pähkinä, joka voi uinua maassa satoja vuosia.

Koivun siemeniä kädellä.
Koivun siemenen mahdollisuudet kasvaa puuksi ovat yksi miljoonasta. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Koivun siemensato on tänä vuonna poikkeuksellisen runsas. Kevään voimakkaan siitepölykukinnan jäljiltä koivun siemeniä on nyt monin paikoin kasapäin.

Koivun strategia on vallata nopeasti avoimia kasvupaikkoja, sillä se on huono kilpailemaan kasvupaikoista muiden kasvien kanssa. Runsas siementuotanto näkyy jopa siemeniä tuottavien puiden omassa kasvussa.

Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Sauli Valkonen kertoo, että yksittäisellä koivun siemenellä on lähes häviävän pieni mahdollisuus kehittyä isoksi puuksi tai edes taimeksi.

- Jos nyt on tullut satatuhatta siementä per neliömetri, niin käytännössä ei aina edes neliömetrille kasva yhtä puuta.

- Taimikossa voi olla yksi puu per neliömetri ja sitten vanhassa metsässä yksi puu per kymmenen neliömetriä. Eli siemenellä on ihan mitätön mahdollisuus, noin yksi miljoonasta kasvaa suureksi puuksi.

Tänä vuonna itävillä siemenillä kasvun mahdollisuudet ovat todella heikot. Ensi kesänä itävillä siemenillä eväät ovat hieman paremmat, arvioi Valkonen.

- Koivu on varsin nopeakasvuinen puu, sillä kahden-kolmen vuoden kuluttua se voi olla kasvanut jopa metrin mittaiseksi.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä