Kulttuuri

Kokenut luontokuvaaja häkeltyi Suomen järvien saloista: "Hauet, ahvenet ja kaikki kirkkaassa turkoosivedessä"

Järven tarina -luontoelokuvan vedenalaiskuvaaja Teemu Liakka on tutkinut pohjamutia myöten Suomen järviä, mutta tekee aina uusia löytöjä laajan luontoharrastajapiirin kautta. Dokumenttia ja suomalaista mytologiaa yhdistävä Järven tarina on sisarteos suositulle Metsän tarina -elokuvalle.

Teemu Liakka
Teemu Liakka sukeltamassa

Norpan kyttäyskeikalla on jo kulunut monta tuntia ja termoskahvi alkaa olla lopussa. Järvellä auringossa köllöttävällä norpalla ei ole kiire mihinkään, mutta luontoelokuvan kuvaajat alkavat pitkästyä.

He ovat juuri aikeissa lähteä etsimään toista norppaa kun alkaa tapahtua. Perhonen lennähtää istumaan norpan kuonolle.

Järven tarina -dokumentin sukelluskuvaaja Teemu Liakka ei ehdi pällistelemään ainutlaatuista hetkeä vaan tarttuu kameraan, joka on onneksi päällä.

– Kahden sekunnin ajan on riemukas olo, että mahtavaa, tämä hetki tulee leffaan ihan varmasti. Sitten muistaa, että tästä pitäisi saada rakennettua kohtauskin ja miettiä miten se sopii tarinaan, sanoo Liakka.

Luontodokumentin kuvaajalle ei riitä yksi loistava kuva. Jos tilanteesta ei saa enempää kuvaa ja eläin katoaa paikalta, on mahdollisesti päiviä kestänyt kyttäyskeikka elokuvan kannalta turha.

– Luontokuvauksessa onnella on iso osa, selittää Liakka.

Liakka työskentelee päätoimisesti elokuvien sukelluskuvaajana kotimaassa ja ulkomailla. Hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Metsän tarinan, Suden vuoden ja norjalaisen Pioneerin parissa. Liakka tuntee sadat suomalaiset järvet pohjamutia myöten.

Järven tarina
Kuva: MRP Matila Röhr Productions Oy

Kala palaa rikospaikalle

Sukelluskuvaaja voi suunnitella kuviaan jonkin verran. Esimerkiksi kaloilla on oma reviirinsä, joilla niiden voi olettaa touhuavan jatkossakin. Järven syvyyksissä sattuu ja tapahtuu.

Parhaimmillaan voi päästä todistamaan vaikkapa rupikonnien painiottelua.

– Suurin haaste on paikkojen ja tilanteiden löytäminen. Vedenalainen etsiminen on aivan kamalaa touhua, joka kerta kun käyt katsomassa jotakin, niin se on yksi sukellus, sanoo Liakka.

Testisukellukset ovat pisimmillään kolmen tunnin mittaisia. Veden alla näkyvyys on aina rajoitettu, suurin piirtein kymmenen metriä. Hieno kokemus saattaa olla muutaman potkaisun päässä, mutta sitä ei voi tietää.

– Aina on sellainen fiilis, että jos menisin vähän pidemmälle niin olisiko siellä jotakin vielä hienompaa.

Luontoharrastajilta ällikällä lyöviä vinkkejä

Veteen Liakkan vei alun perin lapsuus Afrikassa, päivät kuluivat snorklaten Intian valtameressä.

Lähes 15 vuotta ammatikseen sukeltanut Liakka on nykyään yksi harvoista kotimaan sukelluskuvaajista ja varmasti parhaita vesiemme tuntijoita.

Silti kokenut kuvaaja joutui yllättymään Järven tarinan kuvausten alussa. Hän sai paljon uusia vihjeitä harrastajasukeltajilta, luontoharrastajilta ja valokuvaajilta. Liakka painottaa, että elokuvaa ei olisi syntynyt ilman tätä arvokasta verkostoa.

– Tiesin mielestäni hyviä kirkasvetisiä paikkoja, mutta sitten alkoi tulla uusia vihjeitä. Ajoin ympäriinsä katselemassa ensimmäisen vuoden. Löytyi aivan käsittämättömiä paikkoja, olin ällikällä lyöty.

– Järvet, joissa on kirkkaan turkoosi, trooppinen vesi ja niissä hauet, ahvenet ja kaikki. Suomalaiset kalat ovat tavallaan ihan väärässä paikassa kun vesi on kuin koralliriuttojen vettä, hämmästelee Liakka.

Etenkin Itä-Suomesta löytyi kristallinkirkkaita järviä. Liakka kuvasi myös sameammissa vesissä, mutta rusertavat ja humuspitoiset vedet jäivät elokuvan leikkauspöydällä pois.

– Monimuotoisuuden puolesta olisin kyllä halunnut niiden jäävän, mutta Saimaan Vuoksen ravut saivat sentään onneksi jäädä elokuvaan.

Norppa ja kuutti elokuvassa Järven tarina.
Kuva: Juha Taskinen

Suomalaiset tuntevat heikosti vedenalaisen maailman

Kotimaan järvien vedenalainen maailma on monelle suomalaiselle tuntematon ja voi näyttäytyä moniltaosin eksoottisena.

– Suomalaiset tuntevat aika heikosti vedenalaisen maailman. Vaikka sukellusharrastus on kasvussa, kovin moni ei ole kurkannut pinnan alle. Suomalaiset liikkuvat kuitenkin paljon järvellä ja kaikilla on suhde järviin, sanoo Liakka.

Liakka on huolissaan Suomen luonnosta. Järven tarinan kuvausten aikana Suomen vuodenajat ovat tarjonneet kylmiä kesiä ja lämpimiä talvia.

– Meillä on ollut kaksi aika surkeaa talvea. Elokuvassakin talviosioita täytyi supistaa, ei muodostunut kunnolla jäätä ja lumitilanne oli mikä oli.

Liakka haaveilee haasteista huolimatta uuden luontoelokuvan kuvauksista nimenomaan Suomen vesissä.  Metsän tarina ja Järven tarina voivat ainakin kuvaajan puolesta saada uuden sisarosan.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä