Keski-Pohjanmaa |

Kokkolan kadut eivät vedä rankkasateita

Riittämätön sadevesiviemäröinti vaivaa Kokkolan keskustassa rankkasateiden aikaan. Ilmiö näkyy vesien pulppuamisena kaduille sekä valumisena talojen kellareihin.

Rankkasade
Kuva: YLE / Petri Kuikka

Vanhat sadevesiviemärit ovat ydinkeskustan alla paikoin halkaisijaltaan vain 300 millimetriä, uudemmat liki metrin.

Vesilaitosjohtaja Esa Jokela toteaa, että tarpeet ja mitoitukset ovat nykyään toiset, mutta putkia on erittäin vaikea uusia.

- Varsinkin keskusta-alueella on aika hankalaa lähteä niitä muutamaan, jos varaudutaan siihen pahimpaan, niin putkikoot ovat todella valtavia. Kadun alla ei tahdo enää olla yksinkertaisesti tilaa, koska siellä on jo olemassa oleva infra.

Sadevesien valuminen kiinteistöihin oli erityisen ongelmallista Kokkolassa toissa kesänä, tämän kesän sateet eivät ole ryöpynneet kellareihin. Jokela kehottaa tulvaherkkiä kiinteistöjä varautumaan esimerkiksi varoitusventtiilein.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä