Kokkolan mallikoulusta Milanon muotilehtiin
Kannuslainen Natalie Roiko inhosi pienenä kameraa, mutta päätyi Helsingin mallitoimiston listoille. Kymmenen vuoden uraan on mahtunut paljon.
Calvin Kleinin paita ja raitapöksyt. 2002 vuoden Trendi- lehden kannessa poseeraa Kannuksesta kotoisin oleva Natalie Roiko. Lopputuloksesta ei kukaan voi arvata, että kameran edessä on jököttänyt ensikertalainen, täysin mallimaailmasta tietämätön tyttö.
- Ensimmäisissä kuvauksissa olin ihan pihalla. En edes tiennyt, mitä pitää tehdä. Menin vaan kameran eteen seisomaan, että mitäs nyt. Mutta olihan se hieno päästä kanteen, Roiko muistelee.
"Opettelen lempeyttä"
Pienenä Roiko vihasi, kun äiti yritti ottaa kuvia. Häntä ei saanut kameran eteen millään. Sitten televisiossa alkoi pyöriä Fashion tv, joka innosti nuorta tyttöä niin, että hän meni Kokkolaan Matinén mallikouluun. Siellä hän opetteli poseerausta ja sai palautetta, josta on ollut hyötyä jatkossakin.
- Minulla on voimakkaat kasvon piirteet ja monet ilmeet voivat näyttää liiankin vahvoilta. Siksi joudun vieläkin opettelemaan lempeyttä, hän kertoo.
Matinésta Roiko pääsi Fondi- mallitoimiston listoille Helsinkiin. Hän on kiertänyt myös Italiassa castingeissa ja esiintynyt muun muassa italialaisen hiusalan lehden kannessa. Parhaat kuvaukset ovat kuitenkin olleet Kalevalan korukuvauksissa. Silloin Roikolle luotiin kolme täysin erilaista tyyliä.
- Yksi mallin tärkeimmistä ominaisuuksista on, että hän pystyy muuntautumaan moneksi. Joskus sitä ajattelee itsekin, että apua, kun en näytä kuvassa yhtään itseltäni, Roiko kertoo.
Kateutta ja vähättelyä
Mallin ura ei kuitenkaan ole täynnä ihanuuksia. Myös Roiko on joutunut kohtaamaan ennakkoasenteita ammattiaan kohtaan.
- Kateutta on ainakin ollut. Myös sellaista vähättelyä mallin työtä kohtaan on tullut vastaan. Tätä ei pidetä oikeana työnä, Roiko kertoo.
Nykyään myös hierojana toimiva Roiko joutuu jättämään mallityöt pienelle tauolle. Hän saa toisen lapsen ensi vuoden alussa, mutta kamera kutsuu heti, kun kroppa antaa siihen mahdollisuuden.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Lautakunta piti päänsä Pietarsaaren lukiokiistassa
Pietarsaaren suomenkielinen lukio muuttaa yhteen ruotsinkielisen lukion kanssa. Sivistyslautakunta piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen torstai-iltana äänin 6-5. Ratkaisussa tappiolle jääneet RKP:n edustajat olivat Campus Allegron kannalla.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Suntin kunnostamiseen rahasto?
Kokkolan kaupunginsalmen eli Suntin kunnostuksen rahoittamiseksi aiotaan perustaa rahasto. Rahaston avulla kunnostuksesta pyritään saamaan kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja kaupungin yhteinen asia.
