Kokkotyö-säätiö tekee luksusta etelän miehille
Kokkolassa toimiva sosiaalinen yritys Kokkotyö-säätiö hakee uutta potkua toimintaansa laadukkailla uusiotuotteilla. Muotoilija Andreas Haals suunnittelee syksyksi käytettyjen huonekalujen nahasta asusteita miehille.
Asusteet on suunnattu pääkaupunkiseudun laatutietoisille ja maksukykyisille asiakkaille. Kokkotyö-säätiön sivupisteen eli Retron pihalla Pietarsaaressa on heinäkuun auringossa kasoittain käytöstä poistettuja sohvia ja nojatuoleja.
- Jäteyhtiö Ekoroskille ne olisivat murskaimia vaativia ongelmajätteitä, tilaa vievää romua, mistä pitäisi erotella puut, metallit ja kankaat, parahtaa yksikön päällikkö Stefan Wiclèn.
Designerin silmissä piha tulvii käyttökelpoista raaka-ainetta, uusiokäyttöön sopivaa nahkaa.
Muotoilija Andreas Haals on saanut tehtäväkseen suunnitella syksyksi nahasta miesten asustemallistoa. Hän on kouluttautunut Novialla Uudessakaarlepyyssä ja ehtinyt sen jälkeen toimia jo pari vuotta muotoilijana.
Asusteita ekotietoisille
Haalsilla on vankka näkemys, että muotoiltu kierrätystavara myy.
- Tavoitteena on korkea laatu, josta kolmikymppiset ja sitä vanhemmat miehet olisivat myös valmiita maksamaan. Pääkaupunkiseudulla on eettisesti ajattelevaa, kierrätyshenkistä, laatutietoista asiakaskuntaa, jota viehättää se, että tuotteella on myös tarina, Haals visioi.
- Sohvia, vetoketjuja ja vuorimateriaalia on varmasti monen vintillä ja varastoissa. Jos kutsu käy, Kokkotyö-säätiö kuskaa tavaran pois ja muuttaa raaka-aineen käyttötuotteiksi, lupaa toimitusjohtaja Margita Lukkarinen.
Tuotanto kasvuun
Kokkotyö-säätiölle motivoiva työ ja liiketoiminnan kasvu on tärkeää.
- Tavoitteenamme on luoda omaa laadukasta design-tuotantoa, lisätä sosiaalisen työn valmennuspaikkoja ja kasvattaa tuotantoa. Näkyvyys tuo myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Opiskelijoiden on vielä voitava kerätä opintopisteitä Kokkotyö-säätiössä, selventää työvalmennuspäällikkö Jukka Lahti.
Mitä kierrätysnahasta leivotut asusteet siten ovat? Kukkaroita, laukkuja, vöitä vai lippiksiä? Julkisuuteen ei heltiä vielä yhtään piirrosta, suunnitelmaa tai mallikappaletta. Julkistamisen aika on syksyllä, sillä marraskuussa Kokkotyö-säätiö täyttää 10 vuotta.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Lakko uhkaa sanomalehtiä
Lehdistön työtaistelu-uhka ratkennee perjantaina. Lakon aikana Pietarsaaren Sanomia aiotaan tehdä lakon ulkopuolella olevien esimiesten voimin. Kaikki toimittajat ovat lakossa ja lehti julkaistaisiin vain kerran viikossa. Keskipohjanmaa-lehdestä ei torstaina haluttu kertoa suunnitelmia.
Tässä ovat Keski-Pohjanmaan kevään ylioppilaat!
Julkaisemme näillä sivuilla Keski-Pohjanmaan, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu. Nimitiedot perustuvat koulujen antamiin tietoihin.
Nuoret ja rohkeat karhut käyvät pihoilla
Viime viikkoina on sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan maakunnissa tehty havaintoja karhuista. Moni on arvellut karhumäärän kovastikin alueella kasvaneen, mutta näin ei ole. Ruoan hankinta saa varsinkin nuoret karhut uskaltamaan pihapiiriinkin.
Tuulivoima pyörittäisi koko Keski-Pohjanmaata
Keski-Pohjanmaan koko sähköntarve voitaisiin periaatteessa tuottaa tuulivoimalla. Nyt nähtävillä olevan maakuntakaavan luonnoksessa tuulivoimalle on varattu 16 aluetta. Niistä jo liki puolet on teollisuuden jatkovalmistelussa.
