Koko ikäluokka kesätöihin
Imatralaiset yritykset ovat kiinnostuneita työllistämään paikkakunnan nuoria tulevana kesänä. Imatran Seudun Kehitysyhtiön hallinnoimman projektin tavoitteena on, että jokainen vuonna 1995 syntynyt nuori saa kesätöitä.
Projektikoordinaattori Tommi Matikaisen mukaan kaupungin lisäksi hieman yli 30 yritystä on tähän mennessä ilmoittanut työllistävänsä nuoria.
Imatralla on noin 300 vuonna 1995 syntynyttä nuorta. Matikainen uskoo vakaasti kaikkien halukkaiden saavan töitä.
- Ehdottomasti. Kyllä selkeästi näyttää siltä, että tämä projekti menee sellaisenaan läpi mihin se oli alunperin tarkoitettukin.
Matikainen perustelee odotuksiaan sillä, että yritysten innostus on ollut kiitettävää ja kasvanut koko ajan. Kehy saa Matikaisen mukaan lähes päivittäin yhteydenottoja yrityksiltä.
- Ja myös nuorten innostus tuntuu kasvavan tätä projektia kohtaan. Työpaikatkin alkavat koko ajan näyttää paremmalta, että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö jokainen kesäkuussa aloittava nuori saisi työpaikkaa, Matikainen iloitsee.
Tarvetta on vielä 40-50 työpaikalle. Yrityksiltä odotetaan ilmoittautumisia toukokuuhun asti.
Halukkaat kartoitetaan kyselyllä
Projektin kohderyhmää arvottiin vuosina 1995 ja 1996 syntyneiden välillä.
- Aluksi yritysten kanssa oli keskustelua vuonna 1996 syntyneistä, mutta kaikki yritykset eivät voi työturvallisuuslain mukaan palkata heitä. 16-vuotias saa tehdä laaja-alaisemmin töitä ja on aloittanut opiskelut ammattikoulussa tai lukiossa, Matikainen kertoo.
Imatran Seudun Kehitysyhtiö on lähettänyt kaikille kyseisen ikäluokan nuorille kirjeen, jossa kysytään heidän kiinnostustaan päästä kesällä töihin. Ilmoittautumisaika päättyy tiistaina. Postitse tulevia ilmoittautumisia odotetaan muutama päivä.
Maanantaina alkuiltapäivästä Kehy oli saanut runsaat 200 vastausta nuorilta. Kehy odottaa kyselyyn vastaavan 85 prosenttia nuorista.
- Lisäksi lähestymme puhelimitse heitä, jotka eivät ole vastanneet ja katsomme, mikä heidän tilanteensa on, Matikainen kertoo.
Työnhakuun ilman tekosyitä
Idean isä on matkailun kehittämisen johtaja Jussi Virsunen Kehystä. Hänen mukaansa Imatralla on jo pitkään seurattu huolestuneina nuoria, jotka eivät peruskoulun jälkeen lähde opiskelemaan.
- Vielä isompi porukka keskeyttää opintonsa, Virsunen kertoo.
Lähtökohtana on Virsusen mukaan nuorten syrjäytymisen ehkäisy sekä rohkaiseminen. Lupaamalla töitä jokaiselle vältytään tekosyiltä.
- Nuorella ei ole syytä olla hakematta sillä perusteella, ettei kuitenkaan saa töitä.
- Nuori ei välttämättä usko omiin työllistymismahdollisuuksiinsa, jos esimerkiksi kolmessa polvessa on työttömyyttä, Virsunen jatkaa.
Virsunen painottaa, että työtä luvataan kaikille eli terveydelliset rajoitteet eivät ole este.
Kukaan ei Virsusen mukaan ole laittamassa "rahaa kivelle" eli yhteiskunta ei tue yrityksiä työllistämisessä. Kehy käy nuorten hakemukset läpi ja ohjaa nuoria koulutuksen ja toivomusten mukaan sopiville työnantajille.
Päätös nuoren ottamisesta työhön on yrityksen käsissä. Kesätyöjaksot ovat neljän viikon mittaisia ja työaika on 30 tuntia viikossa. Palkkaa nuori saa noin 720 euroa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Parkkikiista aiheutti joukkotappelun Lappeenrannassa
Lappeenrannan keskustassa sunnuntaina tapahtunut joukkotappelu johtui poliisin mukaan parkkipaikkakiistasta. Etelä-Karjalan poliisin mukaan kaksi turkkilaista miestä oli hyökännyt venäläisten turistien kimppuun.
Keskustele: Mitä kaipaat Lappeenrannan kaupunginteatteriin?
Lappeenrannan kaupunginteatterin katsojaluvut laskevat kuin lehmän häntä. Suuren näyttämön 50 esityksestä oli keskimäärin vain noin sata katsojaa per esitys.
Suomenniemeltä vaaditaan korvauksia sikainfluenssarokotuksesta
Kuntalaisen mukaan kunnan työntekijän antama rokote johti kuntoutustarpeeseen. Kunnanjohtajan näkemyksen mukaan kunta ei ole korvausvelvollinen.
Loma-asunnot ehtivät valmiiksi
Lappeenrannan Rauhassa järjestettävillä loma-asuntomessuilla on alkanut loppukiri. Kaikkien asuntojen uskotaan valmistuvan ajoissa. Juhannuksen jälkeen avattaville messuille rakentuu parikymmentä loma-asuntoa.
Tirilän VPK:lle suomenmestaruuspronssia
Lappeenrantalainen Tirilän VPK ei onnistunut uusimaan viime vuoden mestaruuttaan viikonloppuna järjestetyssä palokuntien SM-kisassa. Voiton vei Ylöjärven VPK.
Torniainen: Kevyempää ohjelmaa teatteriin
Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Torniainen toivoo kaupunginteatteriin kevyempää ohjelmaa ja vierailevia tähtiä. Niillä voitaisiin saada katsojaluvut nousuun.
Nuoret ylittivät rajan luvatta
Kaksi alaikäistä suomalaisnuorta käveli Venäjän puolella viisi metriä ja palasi takaisin. Luvaton ylitys tapahtui Nuijamaan vanhalla rajanylityspaikalla.
Joukkotappelu Lappeenrannassa - poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
Todennäköisesti turkkilais- ja venäläissyntyiset henkilöt ottivat yhteen sunnuntaina puoliltapäivin kaupungin keskustassa. Aseina käytettiin mailoja ja pamppuja.
Suomi puuttui venäläisen demokratia-aktivistin kiinniottoon
Suomen Moskovan-suurlähetystö kysyi Jevgenia Tshirikovan kiinniotosta Venäjän sisäministeriöltä.
Vihreät hyväksyisi eutanasian
Vihreiden hyväksymä eutanasiakanta herätti vilkasta keskustelua. Suurissa linjoissa vihreiden periaateohjelma päätettiin pitää ennallaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.