Koko väestön H1N1-rokotukset alkavat Meri-Lapissa
Sikainfluenssarokotetta aletaan pistää tällä viikolla myös riskiryhmiin kuulumattomille Meri-Lapissa. Ensimmäisenä rokotukset alkavat torstaina Keminmaassa, jossa vuorossa ovat vuonna 1970 syntyneet ja sitä nuoremmat.
Tervolassa alle 40-vuotiaita rokotetaan perjantaina. Kemissä koko kansan rokotukset alkavat ensi viikon keskiviikkona ja torstaina nuorimmista ikäluokista.
Simolaiset ovat vuorossa 16. ja ylitorniolaiset 20. tammikuuta. Torniossa rokotusaikataulua ei ole vielä päätetty.
- Me aloitamme torstaiaamuna kello kahdeksan ja jatkamme kello 18 asti. Vuorossa ovat alle 40-vuotiaat ja ne jotka täyttävät 40 tänä vuonna. Olemme laskeneet, että pystymme tämän ikäluokan rokottamaan, jotka eivät ole saaneet vielä sikainfluenssarokotetta. Kyseessä on noin tuhat ihmistä, sanoo johtava hoitaja Eila Metsävainio Keminmaasta.
Tarvittaessa tämän ryhmän rokotuksia jatketaan myös ensi viikolla, mikäli kaikki halukkaat eivät pääse rokotukseen ja rokotetta saadaan lisää.
- Ainahan meillä on ollut niin, että jos ei ole kyseisenä päivänä päässyt, niin on voinut tulla myöhäisempänä ajankohtana. Uskoisin, että viikon päästä meillä on uusi rokotuspäivä.
Tuhannen ihmisen rokottamiseen on varauduttu Keminmaan terveysasemalla useamman rokottajan voimin.
- Olemme panostaneet varsinkin iltapäivään kello 14 jälkeiseen aikaan, sillä uskomme silloin tulevan paljon ihmisiä.
Metsävainio toivoo, että mahdollisimman moni ottaa rokotteen, mutta hän on huomannut rokotevastaisuuden lisääntyneen.
- Kun se epidemia on nyt ohitettu, niin ihmiset eivät koe rokotetta enää aiheelliseksi. Rokotteella voitaisiin kuitenkin estää uuden epidemian puhkeaminen.
Meri-Lapissa kaiken kansan rokotukset alkavat tällä viikolla myös Tervolassa. Vuorossa ovat 25-39-vuotiaat.
- Tätä ikäluokkaa on noin 370 ja perjantaina on tarkoitus katsoa, kuinka moni tulee ja tarvittaessa järjestetään uusi rokotuspäivä, kertoo avoterveydenhuollon osastonhoitaja Maarit Alalahti Tervolasta.
Hän toivoo, että ihmiset tulisivat rokotuksiin tasaisesti pitkin päivää, jotta ruuhkilta vältyttäisiin.
- Ovet Teletalolla aukeavat kello 8.30 ja rokotukset jatkuvat 15.30 saakka, ettei kaikkien tarvitse tulla heti aamulla.
Seuraava suunniteltu rokotuspäivä Tervolassa on 29. tammikuuta, joka on tarkoitettu 40-49-vuotiaille.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
Ammattiin valmistuneet Meri-Lapissa
Ammattitutkinnon suorittaneita oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa lähes 250. Ammattiopisto Lappiasta valmistuneiden nimet julkistetaan 1.6.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.