Kotimaa |

Koko väestön sikainfluenssarokotukset alkavat

Koko väestön sikainfluenssarokotukset alkavat pääkaupunkiseudulla. Terveysasemilla jatketaan aikaisempien ryhmien rokotuksia ja aloitetaan terveiden yli 24-vuotiaiden rokotukset ilman ajanvarausta terveysasemien aukioloaikoina.

Pandemrix-rokotepurkki.
Narkolepsiatyöryhmän loppuraportin mukaan Pandemrix-rokote lisäsi narkolepsiatapauksia Suomessa. Kuva: YLE

Helsingissä Rokotukset porrastetaan ikäryhmittäin rokotteiden riittävyyden varmistamiseksi, ja ettei rokotuspaikoille muodostu pitkiä jonoja ja odotusaikoja. Terveysasemilla jatketaan rokotuksia kunnes kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen.

Yksityinen työterveyshuolto voi halutessaan rokottaa työterveyshuoltonsa piiriin kuuluvat työntekijät oman aikataulunsa mukaisesti. Tätä mahdollisuutta kannattaa tiedustella omasta työterveyshuollosta.

Ruuhkaa ei odotettavissa

Ihmisten innostus sikainfluenssarokotusten ottamiseen on laimentunut, joten rokotusruuhkaa tuskin terveysasemille syntyy, arvelee Helsingin terveyskeskuksen hallintoylilääkäri Jukka Pellinen.

– Viime viikkojen rokotusaktiivisuuden perusteella ei mitään suuremaa ryysistä ole odotettavissa.

Pellinen kuitenkin toivoo, että mahdollisimman moni kävisi rokotuksen hakemassa. Rokotuskattavuus ratkaisee Pellisen mukaan sen, miten voimakkaasti sikainfluenssan lopputalveksi tai alkukevääksi odotettu toinen aalto iskee.

– Se, miten rokotukset onnistuvat, on ratkaisevaa tässä suhteessa. Jos päästään oikein hyvään rokotuskattavuuteen, voi olla, että toinen aalto jää kokonaan tulematta.



Espoossa rokottaa myös työterveyshuolto

Monet yli 24-vuotiaat espoolaiset voivat saada tammi-helmikuussa 2010 sikainfluenssarokotuksen myös omassa työterveyshuollossaan. Työterveyshuolto voi halutessaan rokottaa palvelujensa piiriin kuuluvat työntekijät.

Muut aikuiset rokotetaan joukkorokotustilaisuuksissa, joista tiedotetaan myöhemmin. Todennäköinen aloitusaika on helmikuun alkupuoli.

Espoossa on rokotettu tähän mennessä noin 70 000 asukasta. Rokottamatta on 170 000 espoolaista. Kaupungin terveysasemat ja neuvolat jatkavat aikaisempien ryhmien sikainfluenssarokotuksia.



Kommentoi aihetta (1 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

  • Se on ohi jo - äläkää ennää vouhottako.

    Ilmoita asiattomasta kommentista

    Mitä järkee enää hysterioija "kauheeta tappaja lunssaa". Se meni jo.

    T: Frank.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä