Politiikka |

Kokoomuksen Orpo torjuu perussuomalaisten kritiikin

Kokoomuksen kansanedustaja Petteri Orpo torjuu perussuomalaisten hallitusta kohtaan osoittaman kritiikin. Orpon mukaan Pirkko Ruohonen-Lerner antaa asioista liian mustavalkoisen kuvan ja unohtaa realismin.

Kokoomusjohdon mielestä perussuomalaiset yksinkertaistavat asioita liikaa, kun he väittävät miljardien eurotukien olevan pois kotimaisesta vanhustenhoidosta.

- Valitettavasti tämä ei ole näin yksikertainen asia kuin puheenjohtaja Ruohonen-Lerner antaa ymmärtää. Asian esittäminen mustavalkoisena ei anna oikeaa kuvaa. Toivoisin keskusteluun realismia, Orpo kirjoittaa kommentissaan.

Samalla Orpo muistuttaa, että hallitus on sitoutunut vanhuspalvelulakiin ja sen myötä lisäämään merkittävästi varoja vanhusten palveluihin.

Orpon mukaan eurokriisin kärjistyminen johtaisi suurella todennäköisyydellä Suomessa merkittäviin työpaikkojen menetyksiin ja verotulojen laskuun sekä lisävelkaantumiseen.

Tämä kaikki johtaisi Orpon laskelmissa budjettileikkauksiin ja taantuman myötä nimenomaan heikommassa asemassa olevien tilanteen heikkenemiseen.

Orpo myös kysyy perussuomalaisten todellista vaihtoehtoa.

- Hallitus on sitoutunut euroon ja kriisin selvittämiseen. Olisikin reilua kertoa suoraan perussuomalaisten vaihtoehto ja sen seuraukset. Mikä lopulta on perussuomalaisten vaihtoehto, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Petteri Orpo kysyy.

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä