Kokoomuksen Tujunen: EU-myönteinen Suomi voitti vaalit
Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujusen mielestä vaaleissa äänestettiin Suomen suunnasta. Hänen mukaansa enemmistö suomalaisista näytti olevan sitä mieltä, että Suomen suunta on EU-myönteinen, euromyönteinen, avoin, kansainvälisyyteen suvaitsevasti suhtautuva Suomi.
- Tämäntyyppiset ehdokkaat saivat reilusti yli 50 prosenttia äänistä, sanoi Tujunen Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.
Hän katsoo, että Niinistöllä on erinomaiset mahdollisuudet voittaa vaali kahden viikon päästä. Tujusen mukaan seuraavan kahden viikon aikana odotettavissa paljon kampanjatapahtumia Niinistön puolesta. Tujunen sanoo, että median tehtävä on nyt hakea eroja Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston välillä.
Tujunen tyrmää arviot, joiden mukaan Niinistön takana ei olisi kansanliikettä.
- Niinistön nettisivulla 30 000 tukijaa on omilla nimillään. Niinistö sai myös yli 1 100 000 ääntä, mikä on kaksinkertainen määrä verrattuna Pekka Haavistoon.
Pekka Haaviston kampanjapäällikkö Riikka Kämppi sanoo, että Haaviston kampanjan jatkosta tiedotetaan iltapäivällä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.