Lappi |

Kokoomus: Sopimusohjaus purettava Rovaniemellä

Kokoomuksen valtuustoryhmä Rovaniemellä haluaisi purkaa sopimusohjausjärjestelmän. Valtuustoryhmän mielestä järjestelmä ei ole lisännyt tehokkuutta Rovaniemen palvelutuotannossa.

Rovaniemen lippu kaupungintalon salossa
Kuva: Sauli Antikainen / Yle

Kokoomuksen mielestä järjestelmä on päinvastoin aiheuttanut tehottomuutta, lisännyt kustannuksia ja ylläpitänyt kahden erillisen kunnan byrokratiaa.

Kokoomuksen mukaan sopimusohjauksen seurauksena kaupunkilaisia uhkaa kunnallisveron korotus ja se vähentäisi näin myös yritystoiminnan kehittymistä ja kaupungin vetovoimaisuutta asuinpaikkana.

Kokoomuksen mielestä sopimusohjauksesta voitaisiin luopua vuoden 2013 talousarvion käsittelyn yhteydessä.

Sopimusohjausjärjestelmä on eräänlainen tilaaja-tuottaja-mallin laajennettu versio. Sopimusohjauksessa palvelujen tuottaja ja tilaaja erotetaan toisistaan.

Esimerkiksi luottamushenkilöt edustavat tilaajia ja palvelupuoli tuottaa palvelun. Tilaaja määrittelee palvelujen sisällön, laajuuden, laadun ja kustannukset. Tuottaja keskittyy tuotantoprosessin hallintaan. Lähtökohtana on kuntalaisten palvelujen tarve.

Rovaniemellä sopimusohjaus otettiin käyttöön kuntaliitoksen yhteydessä.

Kommentoi aihetta

(13 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuplahallinto vex

Ilmoita asiattomasta kommentista

Koko älytön systeemi on ollut vain tapa järjestää kuntaliitoksen jälkeen riittävästi jakkaroita ylisuurelle hallinto-organisaatiolle. Harmi vain, että oppositiossa oleva puolue tekee tämän järkevän esityksen, se voi vaarantaa koko asian.


Liiat virat joutokomeutta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Virkamiehet ovat hivuttaneet vaivihkaa vallan itselleen kun valtuustossa on Rollon tolloja. Valitkaa hyvä rovaniemeläiset uudet motivoituneet, energiset ja vaalikelpoiset edustajat tulevaan valtuustoon yhteisiä asioita hoitamaan. Nyt kun päästiin yhdestä hovin pitäjästä erilleen.

Tuleva valtuusto voi surutta vähentää johtajia kautta hallinnon, palauttaa vallan mikä valtuustolle ja luottamushenkilöille kuuluu jne.


Suojatyöpaikat pois

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kuntaliitoksen jälkeen Rovaniemellä on ollut tupla miehitys

näitä virkamiehia eli on ylläpidetty suojatyöpaikkoja veron-

maksajien laskuun. Olisi ilmeisesti aika alkaa purkamaan tä-

tä suojatyöpaikka keskittymää työtarpeen mukaan vihdoin. Kau-

punki velkaantuu, niin kuluihin pitää puuttua varsinkin tur-

hiin menoihin.


Eletään kuin pellossa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko osasyynä holtittomaan talouden pitoon Rovaniemella tämä

sopimusohjausjärjestelmä, jossa vastuuta ei ole päätöksistä

millään taholla? Kaupunkilaisilla on epäselvää mitkä tahot

näitä päätöksiä oikein runnovat läpi,kun taloudesta ei tunnu

olevan millään taholla minkäänlaista vastuuta.


Kepuko?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko tämä sopimusohjausjärjetelmä kuntaliitoksen tuoma malli,

jonka takana on Keskustapuolue. Ilmeisesti tämä järjetelmän

tarkoitus on vain työllistää tupla määrä turhia paperinpyörit-

täjiä kaupunkilaisten laskuun.


kuntalainen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voiko sopimusohjausjärjestelmästä syyllistää vain yhtä puoluetta? Kun katsoo valtuuston jakautumista puolueittain, ei yksikään puolue ole enemmistönä. Kas näin valtuusto jakaantuu: kesk. 23, kok 17, sdp 13, vas 10, vihr 7, ps 3 ja kd 2.


Puolueen etu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Keskustapuolue vastustaa myös kuntaliitoksia, koska juuri näis-

sä pikku kunnissa Keskustapuolueella on valta enemmistö myös

virkamiehissä. Keskustapuolueessa menee puolueen etu kunta-

laisten edun edelle ja kansa maksaa näin turhat virkamiehet.


Asioita selvittänyt

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä näppinsä on pelissä kaikilla porvareilla niin julki- kuin piilo-. Kokoomuksella on lisäksi sellaisia luottamushenkilöitä, jotka suoraan sanovat ettei heidän tarvitse tietää voimassa olevasta lainsäädännöstä mitään puhumattakaan omata ns. tervettä maalaisjärkeä/harmaita ajattelevia aivosoluja.

Selityksenä piiloporvareihin; heitä ovat kaikki luottamushenkilöt puolueeseen katsomatta, oman ja yksittäisen henkilön edun tavoittelijoita ei "yhteisten asioiden hoitajia".


Marjamies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Sopimusohjauksella saatiin aikaan moninkertainen miehitys joka asiaan ja päätöksiin ei tahdo löytyä tekijää, kun pitää jotain asiaa selvittää, pomoja monta porrasta joka asiassa ja palkat sen mukaiset, osaisiko joku laskea paljonko ko.

ohjaus on tullut maksamaan veronmaksajille.


mummo

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei tarvita moninkertaista mallia, menkää kysymään kunnantyöntekijöiltä, miten monimutkaista on pientenkin asioidenhoito.

Pitäisi kuunnella niitä, ketkä ovat joutuneet tähän pyöritykseen. tilaaja-tuottaja malli vie paljon rahaa ja aikaa, moni asia on rempallaan, mitä vähemmän byrokratiaa, niin asiat hoitavat. Tervettä järkeä tarvitaan.


RoiMatti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Piti sitten kokeilla muualla tomimattomaksi todettua. Kyse on ideologisesta pakkomielteestä tuoda liiketalouden uusliberaalit periaatteet kunnalliselle sektorille.

Ostajat ovat kunnan omistamia laitoksia, tuottajat yksityisiä firmoja joita usein pyörittää entiset kunnan työntekijät, nykyiset "yrittäjät". Tuloksena säännönmukaiseti heikentyneet ja kalliimmat palvelut ja lisääntynyt byrokratia.

Vähän sama kun lapset leikkivät kauppaa.



Toimivat markkinat

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tuo mallihan onkin vain välivaihe siirryttäessä pelkkään tilaajaorganisaatioon jolloin lähes kaikki tuotantotoiminta perusopetusta lukuunottamatta ulkoistetaan yhtiöihin, jotka toimivat samoilla ehdoilla kuin yksityiset yritykset. Kunnan palvelukseen jää vain tilaajahenkilöstö ja esim. siivoojat ja muut perusduunarit ovat jonkin yhtiön palveluksessa, sen joka kilpailutuksessa sattuu työn saamaan. Tähän suuntaan ollaan menossa.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä