Kokousväki täyttää Rovaniemen petipaikat
Rovaniemen majoitusliikkeet on varattu lähes täyteen ensi kuun suurtapahtumien aikana. Kaupungissa järjestetään kolme suurta kokousta vajaan kahden viikon sisällä.
Kesäkuun ensimmäisellä viiikolla Rovaniemellä kokoustavat sekä Eläkeliitto että Keskustapuolue. Keskustapuolueen kokousviikonloppuna kaupungista ei juuri löydy vapaata hotellihuonetta. Esimerkiksi Sokos Hotel Vaakunasta ja Hotelli Pohjanhovista kerrotaan, että kaikki huoneet on varattu.
Myös seuraavalla viikolla Kokoomuksen puoluekokouksen aikana hotellit ovat lähes täynnä. Jonkin verran vapaita huoneita löytyy useammasta hotellista.
Myös Rovaniemen mökkimajoitus on myyty lähes loppuun. Ounasvaaran Pirttien myyntipäällikön Pirjo Pyhäjärven mukaan yrityksellä on vapaana vielä joitakin huoneistoja.
Kahden puoluekokouksen väestä keskustalaiset näyttävät kiinnostuneen mökkimajoituksesta enemmän.
- Kyllähän varausten tekemiset on aloitettu jo parisen vuotta sitten. Kiintiöt on ollut ja ne on täytetty kiitettävästi, Pyhäjärvi sanoo.
Hän uskoo, että mökeissä viehättää mahdollisuus viettää omissa oleskelutiloissa aikaa kokousten ulkopuolisella ajalla.
Majataloja ja B&B-paikkoja
Kokousvieraat ja -edustajat ovat kyselleet majoitusta myös Rovaniemen matkailuneuvonnasta.
- Paljon kysytään majoitusta tuolle ajalle. Ihmiset ovat soitelleet jo hotelleihin ja saaneet sieltä vastausta, että täyttä on, ja ovat kyselleet muita vaihtoehtoja, matkailuneuvoja Heidi Rantanen kertoo.
Rantanen on antanut kyselijöille yhteystietoja paikallisiin bed&breakfast -paikkoihin, mökkimajoitukseen ja majataloihin.
Joissakin Suomen kaupungeissa, kuten Porissa, paikalliset ihmiset tarjoavat myös kotejaan vuokralle suurtapahtumien ajalle. Tällaista ilmiötä ei Rantasen mukaan vielä Rovaniemellä näy.
- B&B-paikkoja ja mökkimajoitusta on kuitenkin runsaasti tarjolla, Rantanen sanoo.
Keskustan puoluekokoukseen odotetaan yli 4 000 osallistujaa ja Kokoomuksen kokoukseen noin puolet tätä vähemmän.
Rovaniemellä järjestetään Eläkeliiton liittokokous 6.-7. kesäkuuta, Keskustan puoluekokous 8.-10. kesäkuuta ja Kokoomuksen puoluekokous 15.-17. kesäkuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Lappilaisrehtorista kouluneuvos
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotiseutuväki koolla Rovaniemellä
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n remontti tyssäsi
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Kaukosen vettä ei tarvitse keittää
Perjantaina saatujen laboratorionäytteiden perusteella juomavesi on puhdasta Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Päättäjä.
Ilmoita asiattomasta kommentistaRovaniemellä tullaan näkemään ennennäkemätön poliittinen peli, peli jossa kaikki keinot on luvallisia. On junttausta, käänytystä ja jopa uhkailua, jotta saadaan ratkaisu aikaan, kolmen kovan välille, Värynen ,Puumala vain SIpilä, siinä arvoitus joka ratkeaa toistaviikon päästä.
Itse olen tälläkertaa Värysen kannalla, ettei pudota ojasta allikkoon.