Kolea kesäsää houkuttelee sisäliikunnan pariin - sisähuvipuistoissa vipinää
Viileä alkukesä on lisännyt sisäliikuntapaikkojen vetovoimaa. Sadesään vaikutus on huomattu ainakin Kuortaneelle Sport & Fun sisähuvipuistossa, joka aloitti kesäkautensa ennen juhannusta uusissa tiloissa.
Kesälomakausi alkaa perinteisesti toden teolla juhannuksesta. Oletuksena on, että tässä vaiheessa kalenterivuotta suvikin näyttää jo parastaan. Tänä vuonna hehkeimmät helteet antavat kuitenkin yhä odottaa itseään ja moni lomalainen erityisesti lapsiperheissä on joutunut pohtimaan sateenpitävää tekemistä.
Monissa sisäliikuntapaikoissa kolea alkukesä onkin lisännyt kävijöiden määrää. Tämä on tilanne esimerkiksi Kuortaneen Urheiluopiston Sport & Fun liikuntahallissa, joka tarjoaa katon pään päälle ja liikunnallista toimintaa vaikka koko perheelle.
- Kyllä se on näkynyt, kävijämäärät ovat olleet varsin mukavia avajaisista lähtien, vahvistaa varauksista ja markkinoinnista vastaava Kirsi Hynnilä
Liikunnallinen vaihtoehto kiinnostaa
Sport & Fun aloitti toimintansa pari vuotta takaperin urheiluopiston golfhallissa. Palveluille löytyi käyttäjiä joten tänä vuonna kesäkausi alkoi uusissa tiloissa.
Aurinkoinen kesäsää tarjoaa lukemattomia vaihtoehtoja lomanviettoon, mutta Kirsi Hynnilä Sport & Funista uskoo, että liikunnallinen vaihtoehto on varsin kilpailukykyinen.
- Täällä kaikki aktivoi liikkumaan, se tulee huomaamatta. Sellaisetkin lapset jotka eivät muuten ole liikunnallisia innostuvat täällä.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Botniaring laittaa Jurvan vetovoimaisuuden koetukselle
Reilun kahden miljoonan euron satsauksen parannus- ja laajennustöihin uskotaan lisäävän Botniaringin kansainvälistä kilpailukykyä merkittävästi. Tavoitteena on saada ulkomaalaiset moottoriurheilun ystävät Jurvaan.
Hoitajapula pitkittää kesällä hoitoon pääsyä
Pohjalaiset sairaanhoitopiirit eivät ole saaneet palkattua kesän lomien ajaksi tarpeeksi päteviä sairaanhoitajia. Tämä tietää sitä, että osastoja ja poliklinikkoja joudutaan sulkemaan aiempaa enemmän ja aiempaa pidemmiksi ajoiksi. Potilaiden jonotusajat pitenevät.
Tango on takuuvarma tanssilattian täyttäjä
Tangokuningas Marko Maunuksela laulaa joka keikalla tangoa. Tangossa on arvokkuutta ja sen laulaminen haastavaa. Suomalainen tanssikansa kuitenkin kiittää laulajaa tangosta täyttämällä tanssilavan.
Hokkanen: Arviointikertomus puuttuu edelleen sisäiseen valvontaan
Vaasan tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkasen mukaan asiat eivät ole vieläkään kunnossa kaupungin sisäisessä valvonnassa.
Seinäjokisten nuorten toiveena uusi skeittipuisto
Seinäjoen nykyisen skeittipaikan olosuhteet ovat huonot. Uutta skeittipaikkaa toivotaan Rytmikorjaamon pihaan.
Tanja Vehniäisestä kaikkien aikojen lyöjäkuningatar
Lapuan Virkiän lyöjäjokeri Tanja Vehniäinen ohitti kaikkien aikojen lyöjätilastossa Henna Salmelan, joka pääsi onnittelemaan uutta ennätysnaista tuoreeltaan.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
Matias Rinta-aho Alajärven Ankkureihin
Matias Rinta-aho siirtyy Vimpelin Vedosta Alajärven Ankkureihin. Alajärven Ankkurit ja Vimpelin Veto ovat sopineet Rinta-ahon siirtymisestä ottelukohtaisella sopimuksella Ankkureihin.
Polkupyörävarkauksista vain joka kymmenes tapaus selviää
Yhä useampi varastettu polkupyörä päätyy myytäväksi nettiin tai kaupan ilmoitustaululle. Pyörävarkaussesongin alkaessa on erityisen tärkeää lukita pyörä kunnolla.
Wasalandian vuoristorata nousee belgialaisvoimin
Huvipuistoon tulevan vuoristoradan rakennustyöt ovat kovassa vauhdissa. Radan palojen ympärillä häärii niin puiston omia työntekijöitä kuin myös belgialainen neljän miehen asennusporukka.
