Kolea sää ajaa matkailijat etelään
Kesäkuun alussa lomansa aloittaneille on ollut tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Jos haluaa pysyä kotimaassa, on tyytyminen koleaan säähän. Toinen vaihtoehto on matkata lämmön perässä aurinkoon. Lämpöön matkustajien määrä tuplaantui viime kesään verrattuna.
Kylmä alkukesä on tänä vuonna vauhdittanut etelänmatkailua. Kokkolalaisista matkatoimistoista kerrotaan, että kysyntä on jopa kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Alkukesän lämpöä haetaan nyt Välimeren maista. Useimmiten matkaan lähtee lapsiperhe.
Myyntivirkailija Nina Alajoki Kokkolan Matka-Teamista sanoo, että useimmat suuntaavat samaan maahan:
- Kreikka on oikeastaan vieläkin keskipohjalaisten, ja muidenkin suomalaisten ykköskohde. Turkki ja Espanja tulevat heti siihen seuraaviksi.
Talvikaudella moni lähti ulkomaanmatkalle maakunnan omalta lähikentältä. Kesän aikana se ei onnistu, vaan etelänmatkaa varten joudutaan ensin matkustamaan pääkaupunkiin.
- Maakuntalennot ovat oikeastaan kokonaan pois kuvioista kesän aikana. Maakuntalennoille pääsee paremmin keväällä ja syksystä lähtien. Kesä on enemmän Helsingistä lähtöä. Myös Oulusta järjestetään lähtöjä, kertoo Nina Alajoki Kokkolan Matka-Teamista.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Rakkaus rautaan yhdistää
Jos ennen kuntosalilla kulkivat totiset bodarit, löytyy asiakkaita nykyään joka lähtöön. Ikähaitari on laaja, raja-aidat ovat madaltuneet ja yhä useammat pariskunnat löytäneet yhdessä treenaamisen ilon. Jotkut myös löytävät toisensa levypainojen ääressä.
Helleraja paukkui rikki Keski-Pohjanmaalla
Lämmin ja aurinkoinen keli on hellinyt keskipohjalaisia perjantaina. Helleraja ylittyi monella paikkakunnalla.
Pyöräkeräilijän tapaus muistuttaa: löytäjä ei saa pitää
Lähes 30 polkupyörän kertasaalis on saanut puhelimet soimaan poliisin löytötavaratoimistossa Kokkolassa. Lukitsemattomia polkupyöriä pensaikoista ja muista paikoista kerännyttä vanhempaa naista epäillään kavalluksesta, sillä sanonnasta huolimatta löytäjä ei saa pitää.
Liikkujien letka valtaa taas Kokkolan
Kokkola City Run kokoaa jälleen tuhansia liikkujia Kokkolaan. Perjantai-iltaiseen tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon 3300 henkeä. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan torilla vielä 16.30 saakka. Tapahtuma vaikuttaa myös liikenteeseen.
Kokkolan kaupunginteatteri käynnistää yt-neuvottelut
Kokkolan kaupunginteatteri on ajautunut yhteistoimintaneuvotteluihin. Lippuja ei ole mennyt kaupaksi tarpeeksi, ja samaan aikaan tuotantokustannukset ovat kasvaneet.
Lehdistön lakon uhka peruuntui
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Lakko uhkaa sanomalehtiä
Lehdistön työtaistelu-uhka ratkennee perjantaina. Lakon aikana Pietarsaaren Sanomia aiotaan tehdä lakon ulkopuolella olevien esimiesten voimin. Kaikki toimittajat ovat lakossa ja lehti julkaistaisiin vain kerran viikossa. Keskipohjanmaa-lehdestä ei torstaina haluttu kertoa suunnitelmia.
Tässä ovat Keski-Pohjanmaan kevään ylioppilaat!
Julkaisemme näillä sivuilla Keski-Pohjanmaan, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu. Nimitiedot perustuvat koulujen antamiin tietoihin.
Nuoret ja rohkeat karhut käyvät pihoilla
Viime viikkoina on sekä Pohjanmaan että Etelä-Pohjanmaan maakunnissa tehty havaintoja karhuista. Moni on arvellut karhumäärän kovastikin alueella kasvaneen, mutta näin ei ole. Ruoan hankinta saa varsinkin nuoret karhut uskaltamaan pihapiiriinkin.
Tuulivoima pyörittäisi koko Keski-Pohjanmaata
Keski-Pohjanmaan koko sähköntarve voitaisiin periaatteessa tuottaa tuulivoimalla. Nyt nähtävillä olevan maakuntakaavan luonnoksessa tuulivoimalle on varattu 16 aluetta. Niistä jo liki puolet on teollisuuden jatkovalmistelussa.
