Valtioneuvostolta sinetti kolmelle kuntaliitokselle
Päätökset koskevat Lohjan, Mikkelin ja Raahen kaupunkeja. Kunnille maksetaan miljoonia euroja yhdistymisavustusta.
Valtioneuvosto on tänään keskiviikkona päättänyt kolmesta kuntien yhdistymisestä. Yhdistymiset tulevat voimaan ensi vuoden alusta.
Nummi-Pusulan kunta yhdistyy Lohjan kaupunkiin. Aiemmin valtioneuvosto on päättänyt myös Karjalohjan yhdistymisestä Lohjaan. Yhdistymisen jälkeen uudessa Lohjan kaupungissa on 47 374 asukasta. Lohja saa valtiolta yhdistymisavustusta 4 300 000 euroa.
Uuden kunnan valtuusto päättää ennen vuoden loppua, esittääkö se valtioneuvostolle kunnan säätämistä kaksikieliseksi seuraavan kymmenvuotisjakson ajaksi. Suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden määrän perusteella uusi Lohja olisi suomenkielinen kunta.
Lisäksi Ristiinan ja Suomenniemen kunnat yhdistyvät Mikkelin kaupunkiin, jossa on yhdistymisen jälkeen 54 530 asukasta. Myös uusi Mikkelin kaupunki saa valtiolta 4 300 000 euron yhdistymisavustuksen.
Valtioneuvosto päätti myös Vihannin kunnan yhdistymisestä Raahen kaupunkiin, jossa on yhdistymisen jälkeen 25 652 asukasta. Uusi Raahen kaupunki saa valtiolta yhdistymisavustusta 3 200 000 euroa.
Uudet Mikkelin ja Raahen kaupungit ovat suomenkielisiä kuntia.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Kevätkylvöt osassa maata jo valmiit, ensimmäiset mansikat kypsyneet
Kevätkylvöt ovat edenneet odottamattoman nopeasti. Eteläisessä Suomessa siemenet ovat jo maassa. Lämpimät säät jouduttavat mansikoiden ja perunan kasvua.
Lokit häviämässä pesätaistelun Killerin raviradalla
Ennen vuodenvaihdetta tehty toinen Killerjärven ruoppaus näyttää onnistuneen, sillä ajelehtivilla suolautoilla pesii tänä vuonna vain noin 40 naurulokkiparia. Viime kesänä Killerin raviradan liepeillä syöksähteli muutama tuhat naurulokkia.
Poliisi tutkii Mätäjoen myrkkyvuotoa: Vakavin tapaus vuosiin
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Mätäjoen myrkkyvuodosta. Vuoto havaittiin maanantaina iltapäivällä, kun vedessä kellui kuolleita kaloja. Myrkky on ilmeisesti Teknoksen tiloista vuotanutta liuotinta. Poliisi kuvailee tapausta vakavimmaksi laatuaan vuosikausiin Helsingissä.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin
Siivousyhtiöt kannattavat varsin vaatimattomasti Suomessa - voittoprosentti on ollut keskimäärin 3 %. Talouden harmaana pulmana on, että ulkomaalaiset siivoojat jäävät vuokratyönantajan taakse pimentoon.
Jan Teir palkattiin toteuttamaan uusi liikenneratkaisu Merenkurkkuun
Wasaline on saanut tiistaina uuden, kovan luokan toimitusjohtajan. Jan Teir on nimittäin tullut tutuksi ihan toisesta projektista, 135 miljoonan euron Westenergyn jätteenpolttolaitoksen rakentamisurakasta. Teir jäi pääsiäisenä pois tästä toimitusjohtajan pestistä, ja nyt odottavat uudet haasteet.
Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja: 3D-tulostimissa valtava potentiaali
Teollisessa ja kaupallisessa käytössä 3D-tulostaminen on edelleen kansainvälisessä mittakaavassa pientä toimintaa, kertoo Aalto-yliopiston Jouni Partanen Aamu-tv:ssä. Käyttöä rajoittaa muun muassa tulostamisen hitaus.
Pienkone kellahti katolleen
Päijänteellä sattui maanantaina pienkoneonnettomuus. Poliisin mukaan syynä oli laskutelineiden unohtuminen alas.
Robottiautot tulevat - oletko valmis?
Liikenteen automatisoinnilla voitaisiin säästää miljardeja euroja vuosittain. Autojen tekniikka alkaisi olla valmis, mutta robottiliikennne on toistaiseksi laitonta.
