Kolme taikonauttia lähdössä avaruuteen
Ensimmäistä kertaa avaruuteen matkaa myös kiinalainen nainen.
Kiinan avaruusohjelma etenee lauantaina, kun Shenzou 9 -avaruusalus laukaistaan avaruuteen. Lennon aikana harjoitellaan muun muassa telakoitumista Kiinan tulevalle avaruusasemalle.
Ensimmäistä kertaa avaruuteen matkaa myös kiinalainen nainen.
Kiinan Gobin autiomaassa sijaitsevassa avaruuskeskuksessa on viime päivinä harjoiteltu kuumeisesti uutta avaruuslentoa varten.
Miehitetty lento on Kiinalle neljäs ja sen aikana Shenzhou 9:n on määrä telakoitua maata parhaillaan kiertävään Tiangong 1 -avaruusmoduliin. Vajaat kaksi viikkoa kestävän lennon aikana kolme taikonauttia viipyvät modulissa kymmenen päivää testaten sen eri järjestelmiä.
Lento on osa ohjelmaa jonka tavoitteena on Kiinan oma avaruusasema. Sen pitäisi olla toiminnassa vuoden 2020 paikkeilla.
Etenkin Yhdysvalloissa lentoa seurataan suurella mielenkiinnolla. Onhan Yhdysvallat leikannut reippaasti oman avaruusohjelmansa määrärahoja. Kun muun muassa kansainvälisen avaruusaseman toiminta päättyy, tietää se sitä, että Kiina on 2020 luvulla todennäköisesti ainoa maa jolla on pysyvä miehitetty tukikohta avaruudessa.
Kiinassa mielenkiintoa avaruuslentoa kohtaan lisää se, että yksi kolmikon jäsenistä on nainen. Liu Yangia, 34-vuotiasta hävittäjälentäjää on kiinalaislehdistön mukaan harjoitettu kiivaasti tulevaa koitosta varten.
Naistaikonauteille asetetut vaatimukset ovat samat kuin miehillä, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Heidän täytyy olla naimisissa ja mielellään jo synnyttäneitä, koska avaruuslennon vaikutuksista hedelmällisyyteen ei tarkkaan tiedetä.
Avaruusalusta kuljettavan kantoraketin laukaisu tapahtuu alkuiltapäivästä Suomen aikaa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Poliisi varautuu mellakoinnin jatkumiseen Tukholmassa
Useat ihmiset ovat soitelleet hätänumeroon. Myös linja-autoreittejä on muutettu varmuuden vuoksi.
Tuomioistuin USA:n hallinnon kanssa samaa mieltä - Osama-videota ei kannata julkistaa
Valitustuomioistuimen mukaan al-Qaida-johtajan surmaan päättyneestä operaatiosta kuvatun materiaalin julkaiseminen voisi muun muassa paljastaa salaisia tiedustelutietoa.
Oklahomaan iskenyt tornado oli voimakkuudeltaan huippuluokkaa
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos nosti tornadon luokitusta sen aiheuttamien tuhojen perusteella.
Koronavirus vaati ensimmäisen kuolonuhrin Tunisiassa
66-vuotias mies oli vieraillut Saudi-Arabiassa, jossa uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttamia infektioita on todettu eniten.
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
