Tai siis ei alle 18-vuotiaissa mitään vikaa ole. He availevat ovia, tervehtivät, antavat tilaa bussissa ja muistuttavat siitä, että fiksumpi tulevaisuus saattaa olla tulossa.

Karmeita ovat ne muut.

Päiväsaikaan ja arkena ne käyttäytyvät ihan hyvin. Säyseinä kulkevat pitkin katuja kauppakassit käsiä hiertäen ja hiki pipon alta valuen, niin kuin muutkin tavalliset ihmiset. Sopivat kuvaan.

Näin menee maanantai, livahtaa ohi tiistai ja keskiviikkokin, sitten alkaa näkyä oireita.

Hörähdyksiä ruokakaupan hyllyjen välissä.

Tapahtumasivujen tavaamista. Tiedustelusoittoja.

Ja sitten perjantaina räjähtää. Juuri ja juuri viimeiset hetket työpaikalla tai koulussa sujuvat, mutta sitten ne valtaavat vähitellen pubit ja kadut. Siisteissä villatakeissaan ja sileissä huiveissaan ne hämäävät. Ensin puhutaan sivistyneesti vaaleista ja siemaillaan limellä höystettyä olutta. Pian lime unohtuu ja äänentaso nousee. Hei nyt otetaankin kunnon näkäräiset! Tuo tänne se tequila!

Päästään ihmisen ytimeen, eikä mikään ole liian kivikautista.

Esimerkki. Noin kolmekymppisten miesten porukka lähestyi linja-autopysäkkiä kovaan ääneen. Hölö hölö. Samalla pysäkillä odotti myös mustanpuhuva teinipari. Arvatkaapas vaan, kenen mielestä oli älyttömän hyvä idea mäjäyttää kädellä täysillä vasten pysäkin lasiseinää? Kruunuksi jätkät matkustivat pummilla mölisten kuin pikkuapinat.

Onko aikuisuus niin kamalan hankalaa? Onko viikolla pitänyt tukahduttaa mielihaluja vastuullisuuden viittaan, ja sitten ne tyrskähtävät ilmoille kuin kypsän finnin sisus peilin pintaan?

Voisiko joku kertoa näille hölmöille, että ei sitä tarvitse viikollakaan koko aikaa nyt niin hillitty tunnollinen laskunmaksaja ja veroprosentin laskija olla. Sitä voi irrotella joka päivä ja hölmöillä jo ihan muidenkin ilahdutukseksi jonkun verran. Jos ei koko aikaa esittäisi niin älyttömän aikuista, saattaisi viikonlopun tiivistynyt tyhmyys jäädä kokonaan väliin.