KOLUMNI: Jännitteinen vuosi takana – mitä edessä?
Vuosi 2010 on kohta eletty. Tämä on ollut erikoinen ja jännittävä vuosi, ajatteli sitä millä tasolla tahansa. Epävarmuus on lisääntynyt eikä vakaudesta ole tietoa. Parempaan voi uskoa, jos niin tahtoo. Synkkiä pilviä usko paremmasta ei silti poista.
Tappiosta toiseen
Kainuulle vuosi on ollut vaihteleva. Tappioiden sarja jatkui Oulun yliopiston päätöksellä lopettaa opettajakoulutus Kajaanissa, autotunnelihanke siirtyi hamaan tulevaisuuteen taloudellisen taantuman myötä, kuntien taloudet ovat enemmän tai vähemmän kuralla, Kainuun mallikin on ollut koetuksella samaan aikaan kun pitäisi pystyä päättämään maakuntahallinnon tulevaisuudesta. Maan poliittinen eliitti ei vielä halunnut vakinaistaa kokeilua. Valtakunnallinen poliittinen peli on hankaloittanut Kainuun pitkän tähtäyksen suunnitelmia.
Maakunnan sisällä sovun synnyttäminen on ollut vaikeaa. Vaala on jo alun alkaen harannut vastaan, ja Puolankakin on pyristellyt Oulun kaaren suuntaan. Kuitenkin maakunnan elinehto on löytää yhtenäinen sävel pyrinnöissään tässä kovassa maailmassa.
Periksi ei pidä antaa
Onneksi valoakin on pilkahtanut. Talvivaara on voimakkaassa nousussa, supertietokoneen rakentaminen Tihisenniemeen, Transtechin saamat uudet tilaukset, Snowpoliksen näkymät ja mahdolliset uudet kaivoshankkeet antavat uskoa tämänkin maankolkan tulevaisuudelle.
Kainuu on muuttotappioaluetta. Sitä ei voi kiistää. Silti periksi ei kannata antaa. Vähenevän väen maakunnassakin voi elää laadukkaasti, sanoo väestötutkija. Varsinkin luonto ja sen läheisyys on sellainen voimavara, jota ei kannata täällä periferiassa väheksyä.
Vyön kiristystä
Taantuma on vaikeuttanut koko maan taloudellista kehitystä. Euroalueen kuplien puhkeaminen pakottaa vyön kiristykseen koko Euroopassa eikä kehityksen suunnasta ole minkäänlaista varmuutta. Toistuvat yt-neuvottelut väen vähentämisineen koettelevat yrityksiä ja tietysti niissä työtä tehneitä. Viimeisin ikävä viesti, joka koskee osittain myös Kainuuta, tuli Electrobitin suunnalta. Suomalainen it –ihme alkaa olla – ainakin osittain - menneen talven lumia.
Aivan erityisesti kuluva vuosi on kurittanut kansallista lentoyhtiötämme Finnairia, jota Islannin tulivuoren purkauksen pölypilvien lisäksi ovat kiusanneet toistuvat työtaistelut. Vaikeaa on.
Moraalittomuus rulettaa
Maaginen sana, globaalisuus, on ollut mahdollisuus, mutta myös uhka. Maailman levottomuuspesäkkeet heijastuvat tavalla tai toisella joka puolelle. Viimeksi Tukholman terrori-isku toi maailman pahuuden suorastaan syliimme. Voiko tässä enää mihinkään luottaa, kun ei tiedä missä seuraavaksi jysähtää. Itselleen kaiken oikeuttava fundamentalismi yrittää kyykyttää läntistä maailmaa. Sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet ja uskonnolliset ääriliikkeet synnyttävät sietämättömän yhtälön, josta ei juuri toivon kipinää syty.
Kvartaalitalous on näyttänyt kasvojensa molemmat puolet, valitettavasti viime aikoina turhan usein pimeän puolensa: ahneuden. Pörssiyhtiöiden voitonnälällä ei tunnu olevan rajaa. Kun kaikki liittyy kaikkeen, näiltä talouden säälimättömiltä laeilta ei säästy kukaan – edes täällä Kainuussa, kuten tiedämme.
Näillä eväillä otamme joulun taas vastaan, kukin tavallaan. Epävarmuus tulevista vuosista jäytää, mutta ehkä on parasta elää Jeesuksen oppien mukaan: tässä ja nyt. Ainahan voi omalta kohdaltaan yrittää nostaa hyvää etiikkaa kunniaan, vaikkei toista poskea kannattakaan lyöjälle tarjota. Mitäpä sitä muuta voi yrittää kuin olla hyvä ihminen omassa mitassaan. Pahuudelle ei pidä antaa valtaa.
Rauhaisaa joulua ja toiveikasta uutta vuotta!
Jukka Rossi
päällikkö
Yle Kainuu
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.
