Tampereen keskustaa on tullut katseltua jalankulkijana, bussin penkiltä ja auton ratin takaa. Satunnaisesti työmatkapyöräilevänä itsekin hämmästyin, miten erilaiselta kaikki tuntuu pyörän päältä.

Ensiksikin Hämeenkatu. Pyörät ja jalankulkijat samoilla reiteillä on hankala yhdistelmä. Pyöräillessä on koko ajan syyllinen olo, vaikka yrittäisi ajaa kuinka varovasti. Koko ajan tuntuu, että on väärässä paikassa, vaikka jalankulkijana ei pyöräilijöitä karsastaisikaan.

Jalkaisin Hämppiä tallatessa täytyy toki muistaa katsoa vähän väliä taakseen ja pitää suora kävelylinja. Ei siis hetkellisiä poukkoiluja mielenkiintoista näyteikkunaa ihailemaan.

Voin vain kaiholla muistella tanskalaisen Århusin ryhdikkäitä pyöräkaistoja ja selkeitä reittejä pyöräilijöille – ja kaikkien kannalta sujuvaa liikennettä.

Omalla autolla ei Hämeenkadulla kannata ajaa kuin ihan pakottavassa tarpeessa. Bussilla sitä päästä päähän rytyyttäessä nupukivet tulevat kyllä ihan riittävän tutuiksi.

Toiseksi liikennevalot. Autoilijana ei tulisi mieleenkään ajaa päin punaisia. Mutta jalankulkijana - nyt täytyy tunnustaa - kun katu on autio molempiin suuntiin, niin joskus on tullut kipaistua yli.

Myös pyöräilijänä punaisen valon kunnioitus on vahva. Rantatiellä pyöräletka on toki joskus mennyt yli tyhjänä olevan hiljaisen Pohjanmaantien, ja minä siinä jonon jatkeena.

Kolmanneksi vauhdin hurma. Autolla sitä ajaa kaupungissa rajoitusten mukaan ja jarrujalka on valmiina äkillisiin pysähdyksiin. Kävellen on kiva kaikessa rauhassa aistia kaupungin hulinaa ja ruuhkiin sujahtaminen sujuu luontevasti.

Mutta kun on pyörän vauhtiin saanut, niin monet pysähdykset alkavat nyppiä. Miksi pakettiauto on taas pysäköity keskelle pyörätietä ja pakottaa siirtymään jalkapeliin ohitustilanteessa? Miksi niin monessa kohtaa katu on kaivettu auki ja epämääräisiä kiertoreittejä saa hakea autojen keskeltä?

Etenkin ylämäissä ylimääräiset pysähdykset pännivät – kun tämä satunnainen pyöräilijä saa muutenkin puuskuttaa voimiensa rajoissa.

Mutta tämä kaikki kannattaa: jokaisella kulkutavalla näkee ja aistii eri asioita. Ja ennen kaikkea ymmärrys liikenteen kokonaispelistä kasvaa.

Ja hei, pyöräily on kivaa!