Pohjois-Karjala |

Kolumni: Lukeminen kannattaa yhä

"Kun siis katson ympärilleni ja näen kuinka lastenkirjallisuus katoaa näkö- ja kuulopiiristämme ja kuinka säästöt hävittävät maamme kirjastoja pelottavalla tahdilla, tiedän, että haluan taistella lasten lukuharrastuksen ja -taidon puolesta." Liperiläinen jännityskirjailija Tuomas Lius pohtii lasten lukuharrastusta.

Tuomas Lius

Sanotaan, että jotain osaa todella ikävöidä vasta sitten, kun se on poissa. On varmasti monia asioita, jotka myös minä otan elämässäni itsestään selvyyksinä ja joiden todellisen arvon ymmärrän sitten, kun on liian myöhäistä. Ei liene hullumpi ajatus pysähtyä aina silloin tällöin, katsoa ympärilleen ja käyttää hetki näkemänsä arviointiin: ”Mistä en ihan oikeasti haluaisi luovuttavan?”

Luin hiljattain kirjailija Timo Parvelan Yhteishyvään kirjoittaman artikkelin ”Tiedättekö?”

Tämä pysäyttävä ja asian ytimeen porautuva kolumni kiteytti ajatuksia ja huomioita, joista olin kyllä tietoinen, mutta joista en ollut muodostanut selkeää kokonaiskuvaa.

Parvela nosti kirjoituksessaan esille huolestuttavia huomioita lasten lukuharrastuksen alennustilasta.

Muun muassa sen, että suomalaisten kymmenvuotiaiden lasten lukemismotivaatio on kansainvälisessä vertailussa toiseksi matalin. Sen, että vuoden 2009 Pisa-tutkimuksessa suomalaisten lasten asenne lukemista kohtaan oli kolmanneksi kielteisin. Ja sen, että lastenkirjallisuus on melkein kokonaan siivottu pois radiosta, televisiosta ja lehdistä. Parvelan siteeraama opettajaihminen olikin todennut, että ”oppilaille on vaikea suositella näkymättömiä asioita”.

Parvela nosti kirjoituksessaan esille huolestuttavia huomioita lasten lukuharrastuksen alennustilasta

– Tuomas Lius

Joku aika sitten keskustelin tästä samasta aiheesta erään helsinkiläisen sarjakuvakauppiaan kanssa. Muistelin kuinka vielä 90-luvun lopulla kauppojen lehtihyllyillä oli kymmenkunta eri supersankarilehtinimikettä, kun nykyään niitä on enää tasan yksi, joka sekin pysyy hengissä ainoastaan säännöllisin väliajoin ilmestyvien filmatisointien ansiosta.

Miksi lapset ja nuoret eivät enää lue? Ja kun lisään pohdintaani ”edes sarjakuvia”, niin viittaan sillä omaan lapsuuteeni, jolloin sarjakuvia pidettiin vahingollisena vaihtoehtona ylevälle kaunokirjallisuudelle. Uskallan arvata, että tänä päivänä moni vanhempi herauttaisi ilon kyyneleen nähdessään älykännyköiden, tablettien, konsoleiden ja verkkopelien marinoiman varhaisteininsä istuvan sohvannurkassa Mustanaamio kädessään ja keskittyvän sen lukemiseen tuntikausiksi.

Mainitsemani sarjakuvakauppias totesi, että tänä päivänä on niin paljon nuorten vapaa-ajasta kilpailevia virikkeitä, että kirjat ja sarjakuvat kuuluvat auttamattomasti sinne epämuodikkaaseen häntäpäähän. Nykyajan lapset ovat tottuneet aivan erilaiseen aivojen stimulointiin – sellaiseen, johon painettu sana ei riitä.

Syy lukemattomuuteen on kuitenkin petollisen helppo sysätä pelien, sosiaalisen median ja internetin harteille. Jos kerran lasten ja nuorten vapaa-ajan aktiviteeteista pitää kilpailla, niin miksi kirjallisuus ei tee suurempaa vastarintaa? Volyymia kyllä luulisi löytyvän, sillä kuten Parvelakin toteaa: maassamme julkaistaan vuosittain yli tuhat uutta lasten- ja nuortenkirjaa. Kyse ei ole pelkästään mainonnasta, vaan myös asenneilmapiiristä.

Lapset mukautuvat niihin malleihin joita näkevät niin kotona, koulussa kuin kaveripiirissä. On tärkeää, että lapselle luetaan iltasatuja, mutta on vähintään yhtä tärkeää, että lapsi näkee vanhempansa viihtymässä kirjan parissa. Muistan omasta lapsuudenkodistani kuinka olohuoneen hylly oli täynnä kirjoja, joiden pariin en malttanut odottaa pääseväni. Alimmalla hyllyllä olivat omat kirjani: rakkaat Muumipeikot, 3 etsivää -sarja sekä ylittämätön suosikkini, Keskiyön kansaa. Ylimmällä hyllyllä puolestaan lepäsivät isäni sotakirjat ja

Syy lukemattomuuteen on kuitenkin petollisen helppo sysätä pelien, sosiaalisen median ja internetin harteille

– Tuomas Lius

rikosromaanit, joiden kansikuvien katseluunkin tarvitsin hänen lupansa.

En halua yksinkertaistaa lapsipsykologiaa, mutta niin se on, että kun jokin asia tehdään jännittäväksi ja jopa hieman kielletyksi, niin lapsi alkaa kohdistaa siihen mielenkiintoaan. Jos on näkymättömiä asioita vaikea suositella, niin on myös tehdä niistä jännittäviä.

Kirja on valitettavan helppo kohde tehdä symboliksi tylsyydelle, jos sen ainutlaatuisista ansioista vaietaan järjestelmällisesti. Kiistämätön tosiasia kuitenkin on, että mikään muu viestinnän kanava ei ruoki mielikuvitusta samalla tavoin, ja siinä sivussa kartuta sanavarastoa, yleissivistystä ja muuta henkistä kasvua.

Kun siis katson ympärilleni ja näen kuinka lastenkirjallisuus katoaa näkö- ja kuulopiiristämme ja kuinka säästöt hävittävät maamme kirjastoja pelottavalla tahdilla, tiedän, että haluan taistella lasten lukuharrastuksen ja -taidon puolesta. Osaan ikävöidä sitä jo nyt.      

Tuomas Lius on jännityskirjailija, joka asuu Liperissä, mutta viettää suuren osan ajastaan mielikuvitusmaailmoissa taistellen pahuuden voimia vastaan.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä