Komasin Seinäjoen yksikölle uusi omistaja
Kansainvälinen konepajateollisuusyritys Komas jättää Seinäjoen. Yhtiön Seinäjoen yksikkö on myyty UH-Koneistukselle. Kaupan yhteydessä Komasin 38 työntekijää siirtyivät uuden omistajan palvelukseen.
Komas Oy on myynyt Seinäjoen yksikkönsä UH-Koneistus Oy:lle. Perjantaina toteutetun liiketoimintakaupan yhteydessä yksikön 38 työntekijää siirtyivät UH-koneistuksen palvelukseen.
Konepajateollisuuden järjestelmätoimittaja Komasin tavoitteena on vähentää Suomessa sijaitsevien pienten tuotantoyksiköidensä määrää. Aikaisemmin tänä vuonna yhtiö on jo myynyt Kuopion ja Karjaan yksikkönsä.
Sen sijaan Komas vahvistaa ydinyksiköitään etenkin Itä-Euroopan alueella. Komas on muun muassa investoinut hitsattuja komponentteja valmistavaan yksikköön Viron Narvassa.
Seinäjoen yksikössä valmistettiin hitsattuja ja koneistettuja rakenteita ja komponentteja. Yksikkö kuului Komas-konsernille vuodesta 2004.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Lapua äänesti selvityssuunnasta
Lapua on valinnut kuntauudistuksessa ensisijaiseksi selvitysalueekseen laajan Seinäjoen kaupunkiseudun. Kaupunginvaltuusto päätti suunnasta maanantaina. Kaupunginhallituksen toissijaiseksi vaihtoehdoksi esittämä Seinäjoen kaupunki ei sen sijaan kelvannut valtuustolle.
Suurkuhaa ja jättihaukea tähtäimessä Pohjanmaalla
Kuha viihtyy Pohjanmaan tekoaltaissa eikä haukienkaan loppumista tarvitse pelätä, vakuuttaa pohjalaisen kalatalouden asiantuntija.
Tangolaulukilpailun nettiäänestys on alkanut
Seinäjoen Tangomarkkinoilla valitaan heinäkuussa Suomelle uudet tangokuninkaalliset, joiden etsintä käynnistyi keväällä esikarsintakiertueella eri puolilla maata. Tangolaulukilpailun semifinaaliin pääsevät laulajat valitaan nettiäänestyksellä, joka jatkuu 6. kesäkuuta saakka.
Energialähettiläs saattaa päästä mukaan pääministerin vienninedistämismatkoille
Pääministeri Jyrki Katainen harkitsee Vaasanseudun energialähettilään ottamista mukaan vienninedistamismatkoilleen eri puolille maailmaa. Kataisen mukaan ajatus on hyvä ja se voisi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisen ja pohjalaisen energiaosaamisen vientiin.
Tilastokeskuksen aluepisteet lakkautusuhan alla
Aluetoimipisteet ovat saaneet kutsut yt-neuvotteluihin lakkauttamisesta.
Wasalinelle toimitusjohtaja Westenergyltä
Wasaline saa uuden toimitusjohtajan Westenergyn jätteenpolttolaitokselta. Laivayhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Jan Teir.
Vaasan kaupunginteatterilla työntäyteinen kausi
Vaasan kaupunginteatterin näytäntökaudella katsojia oli kaikkiaan noin 55 000. Eniten katsojia keräsi suuren näyttämän Oliver-musikaali. Oliverin näki kaikkiaan 7800 katsojaa.
Katainen Soinille: "Tarvitseeko joka asiasta haastaa riitaa?"
Pääministeri Jyrki Katainen pitää Timo Soinin kommentteja demareiden ministerikierrätyksestä vanhanaikaisena. Kataisen mukaan olennaisinta on, että oikeille paikoilla saadaan asiantuntevimmat ihmiset. Riidanhaastamista pääministeri ei hyväksy.
Oppisopimuskoulutuksen painopiste siirtyy nuoriin
Valtion säästöleikkuri iskee myös oppisopimuskoulutuksiin. Nuorten oppisopimuksien järjestämiseen tulee kuitenkin lisää rahaa.
Rajussa rallionnettomuudessa menehtyi yksi henkilö Seinäjoella - kaksi loukkaantui vakavasti
Seinäjoella tapahtui sunnuntaina raju kahden ralliauton nokkakolari, joka johti yhden matkustajan kuolemaan ja kuljettajien vakavaan loukaantumiseen. Poliisin mukaan syynä on inhimillinen katkos ralliharjoitusten tiedonkulussa.
