Kone-suvun tytär siepattiin - samalla selvisi Turun rahalöytö
Poliisi on selvittänyt Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan tyttären sieppauksen. Helsinkiläisnainen oli siepattuna yli kaksi viikkoa, ja hänet löydettiin metsästä Varsinais-Suomesta Ruskon Vahdolta lauantain vastaisena yönä. Nainen vapautettiin suuria lunnaita vastaan.
Rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan tapaus on laatuaan ensimmäinen Suomessa.
Nelosen uutisten tietojen mukaan lunnassumma oli kymmenen miljoonaa euroa. Sieppaaja pudotti pakomatkallaan osan lunnasrahoista. Salaperäinen setelikasa löytyi perjantaina Turusta Louhen parkkihallista.
Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajan Hanna Nurmisen 26-vuotias tytär ilmoitettiin kadonneeksi lauantaina 30.5. Hän oli kadonnut kotoaan Töölöstä keskiviikkona 27.5. Hanna Nurminen kuuluu Herlinien sukuun ja on Suomen rikkaimpia naisia.
Sieppauksen selvittämiseen osallistui poliisin, puolustusvoimien, rajavartioston ja tullin henkilöstöä. Siepattu löytyi poliisin mukaan olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.
Tapaus on nyt esitutkintavaiheessa ja keski-ikäinen, suomalaissyntyinen turkulaismies epäiltynä panttivangin ottamisesta. Epäilty ei ole poliisin tuttu. Tolvanen ei halua kommentoida sitä, tunsiko nainen sieppaajansa.
Perhe tiedotti asianajajansa välityksellä, että haluaa toipumisrauhaa eikä tahdo kertoa tapauksen yksityiskohtia. Tiedotteessaan perhe kuvailee viime viikkoja hyvin raskaiksi. Poliisia perhe kiittää ammattitaidosta, joka pelasti tyttären.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.
