Satakunta |

Konepajarannan jättikeskus odottaa Porin kantaa

Monitoimiareenaa Porin Konepajarantaan ehdottanut sijoitusyhtiö odottaa kaupungin ulostuloa asiassa. Jättimäiseen monitoimikeskukseen voisi tulla muun muassa uusi jäähallli.

Suunnitelma Porin monitoimihallista
Suunnitelma Porin Konepajanrantaan nousevasta areenasta ja monitoimihallista. Kuva: Arkkitehtitoimisto Sigge Oy

Porin Konepajarannan monitoimiareenaa koskeva asemakaavahakemus jätetään syksyn aikana. Muuten monitoimikeskussuunnitelma ei ole edennyt, kerrotaan turkulaisesta kiinteistösijoitusyhtiö RandH Groupista.

- Kesäkuukausien aikana asia ei ole merkittävästi edennyt. Syys-lokakuussa aiomme jättää asemakaavahakemuksen. Muuten odotamme kaupungin ulostuloa asiassa eli mihin kohtaan Porin investointilistaa hanke mahdollisesti sijoittuu, kertoo sijoitusjohtaja Janne Alho.

Kaupungin kannanottoa monitoimihalliin  odotetaan tulevan syksyn aikana.

Porin Konepajarantaan on suunniteltu yli 40 000 neliömetrin monitoimikeskusta, johon voisi tulla muun muassa Ässien uusi kotiareena ja iso päivittäistavarakauppa. Hankkeen hinnaksi on arvioitu noin  75 miljoonaa euroa.

Alho arvelee, että keskuksen rakennustyöt saattavat parhaimmillaan alkaa runsaan kahden vuoden kuluttua. Hanke olisi tällöin valmis syksyllä 2016.

Tuoreimmat aiheesta: Satakunta

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä