Kainuu |

Koneyrittäjällä ei ole varaa pysäyttää motoa kovallakaan pakkasella

Metsäkoneyrittäjät eivät tunne pakkasrajoja, mutta kylmänä puhaltavat talouden tuulet huolettavat. Euroopan talouskriisillä on kauaskantoiset seuraukset. Markkinoiden tökkiessä paperin tekeminen tökkii, eikä puu mene kaupaksi.

Janne Tampio ja Markku Haverinen työstävät Kuhmossa olevaa leimikkoa. Kuva: YLE Kainuu / Sanna Kähkönen

Metsäkoneyrittäjä Markku Haverinen painaa töitä Kuhmossa talvipakkasella ja kesähelteellä. Tällä viikolla leimikko on noin 15 kilometrin päästä Kuhmon keskustasta Nurmeksen suuntaan. Hytissä istuessa pakkasta ei yrittäjän mielestä edes huomaa. Kone hyrskyttää ja hytissä tarkenee istua vaikka t-paita päällä. Kalliita koneita ei ole varaa seisottaa, ja pakkasella ne täytyykin pitää liikkeessä.

- Rokulipäivät sekoittaisivat puuhuollon, koska metsäyhtiöt odottavat palstoilta puuta tehtaille ja sahoille, sanoo Markku Haverinen.

Sääolot ja kiireiset aikataulut eivät metsäkoneyrittäjän mieltä paina, mutta Euroopan taloustilanne laittaa ahtaalle tänä vuonna. Lämpimässä ohjaamossa ehtii miettiä talousasioita laajasti.

- Puoli yhdeksän uutiset pitäisi jättää kokonaan katsomatta. Uhkakuvina on taantuma ja velkakriisi. Jos markkinat takkuavat, ei puu mene kaupaksi ja paperi jää tekemättä. Tämän vuoden loppua saa pelätä.

Kuhmossa oleva leimikko saa kiitosta. Liikkuminen on yrittäjän mukaan joutuisaa, etäisyydet ovat tarpeeksi lyhyet ja olosuhteet moitteettomat.

- Lunta ei ole maassa paljon, mutta puissa jonkin verran. Pakkanen oikeastaan tekee hyvää, koska esimerkiksi pehmeinä olleet suopohjat kovettuvat.

Lämpimästä hytistä ulos hypätessään metsäkonemiehet vetävät tarvittaessa turkishaalarit päälle. Eniten suojaa kaipaavat sormet.

- Kesähelteet ovat meidän näkökulmasta pahemmat kuin paukkupakkaset. Kesällä kuume pakahduttaa ja lämpimänä hyrskyttävät koneet keräävät paarmoja muita ötököitä puoleensa. Kahvit pitää hörpätä ohjaamossa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä