Kongressiedustajan ampuja tunnusti ja vältti kuolemantuomion
23-vuotias ampuja Jared Loughner kärsii skitsofreniasta. Ammuskelun kohteena ollut kongressiedustaja Giffords jatkaa edelleen toipumistaan vakavasta päävammasta.
Kuusi ihmistä surmannut ja kolmeatoista haavoittanut ampuja Jared Loughner on tunnustanut tekonsa. Loughner välttyy näin kuolemantuomiolta, mutta joutuu loppuiäkseen vankilaan.
Jared Loughner avasi tulen Arizonan Tucsonissa sijaitsevan supermarketin edustalla. Loughnerin kohteena oli demokraattisen puolueen nouseva tähti, kongressiedustaja Gabrielle Giffords, joka oli paikalla tapaamassa äänestäjiään. Giffords sai luodin päähänsä ja loukkaantui vakavasti. Hän joutui jättämään kongressiedustajan paikkansa.
23-vuotiaan Loughnerin on todettu kärsivän skitsofreniasta. Hän on ollut vuoden ajan psykiatrisessa hoidossa.
Entinen kongressiedustaja Giffords on tyytyväinen ratkaisuun.
- Oikeudenkäynnin välttäminen antaa meille, ja toivoaksemme myös koko eteläiselle Arizonalle, mahdollisuuden toipua, Giffords ja hänen aviomiehensä Mark Kelly totesivat yhteisessä lausunnossaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Rauhanneuvottelujen herättely lykkää siirtokuntatuotemerkintää EU:ssa
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on suostutellut EU-johdon lykkäämään Israelin siirtokuntatuotteiden merkintää. Kerry yrittää saada Israelin ja palestiinalaiset rauhanneuvotteluihin.
Öljyvaltio karkottaa liikennetörppöilijät
Kuwait on tuupannut maasta satoja ulkomailta tulleita, joilla on tilillään liikennerikkomus. Suurin osa Kuwaitin asukasluvusta on ulkomaalaisia.
Pohjois-Korea testasi vielä yhtä ohjusta
Lyhyen kantaman ohjus laukaistiin sunnuntaina iltapäivällä Japaninmerelle.
2,7 kilometriä pitkä asteroidi lentää Maan ohitse kuun lopussa – yhtä lähellä 200 vuoden päästä
Asteroidi 1998 QE2 on noin 2,7 kilometriä pitkä.
Yhdysvaltain asevoimat kriisissä seksuaalisen häirinnän vuoksi
Yhdysvalloissa vaaditaan lakimuutosta, sillä armeijassa tehtyjä seksuaalirikoksia ei käsitellä siviilioikeudessa. Sotilaiden kokemasta seksuaalisesta häirinnästä tehtiin viime vuonna entistä enemmän ilmoituksia.
Ruotsin ryöstöammuskelussa pidätys
Kolmen miehen ryhmä hyökkäsi Ängelholmissa korukauppaan ja ampui kolmea ohikulkijaa kävelykadulla. Ruotsin tiedotusvälineiden mukaan etsinnät ovat johtaneet yhteen pidätykseen.
Venäjän hiiret palasivat avaruudesta
Moniko vesiliskoista ja muista pikkueläimistä pääsi kotiin hengissä - siitä ei ole ainakaan vielä hiiskuttu. Koe-eläimet toimivat Mars-lentojen pioneereina.
Yhdysvaltain ennätyslotossa löytyi yksi oikea rivi
Historian toiseksi suurin lottopotti on suuruudeltaan liki 600 miljoonaa dollaria.
Saudinainen teki historiaa kiipeämällä Mount Everestille
Samaan aikaan liikuntatunneille osallistuminen on mahdotonta suurimmalle osalle Saudi-Arabian tytöistä ja naisista.
Asemiehet surmasivat tunnetun naispoliitikon Pakistanissa
PTI-puolueen johtohahmoihin kuulunut Zahra Shahid Hussain ammuttiin kotiovelleen. Parlamenttivaalien äänestys uusitaan osittain tänään.
