Konstrundan lähentää taiteilijoita yleisöön
Rannikon kaksikieliset taiteilijat avaavat viikonloppuna jälleen työhuoneensa yleisölle. Viidennessä Konstrundan - Taidekierros -tapahtumassa on mukana liki 160 kohdetta. Konstrundan jalkautui tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös toreille ja kävelykaduille.
Konstrundanin tarkoituksena on tutustua kaksikielisen rannikkoseudun taiteeseen. Koko maassa tempaukseen valikoitui hakijoiden joukosta liki 160 taiteilijaa, joista yli neljäsosa pohjalaisia.
Kuraattori Roger Gustafsson valitsi kohteet 175 hakemuksen joukosta. Mukaan valikoitui kuvataiteilijoita, valokuvaajia, käsityöläisiä, muotoilijoita, kuvanveistäjiä ja videotaiteilijoita.
Käyntikohteita on Pohjanmaan rannikolla Kokolasta Kaskisiin. Eniten avoimia työhuoneita löytyy Pietarsaaresta ja Vaasasta. Tapahtuman nettisivuilla olevan karttapalvelun avulla kävijä voi suunnitella reittinsä etukäteen.
Tänä vuonna Konstrundaniin liittyi ensimmäistä kertaa Taiteiden perjantai -tapahtuma, jossa tekijät jalkautuivat yleisön keskelle. Vaasan torilla Maria Nordbäck ja Janika Herlevi loivat yleisön avustuksella interaktiivisen kartan.
Pietarsaaren kävelykadulla puolestaan Tanja Aumanen ja Annika Bergvik-Forsander suorittavat ison maalausperformanssin. Tämä oli heille ensimmäinen kerta kun he maalasivat yleisellä paikalla.
- Mukavaa on ollut ja paljon kävijöitä. Ihmisten kanssa on syntynyt kivoja keskusteluja, he haluavat tieteen esimerkiksi materiaaleista, teoksista ja meistä, kertoo Annika Bergvik-Forsander.
Taidetta autotallissa ja puutarhassa
Pietarsaaerelainen Timo Konttinen houkuttelee autotalliateljeehen kävijöitä grafiikan ja korttien avulla. Myös Konttisen rehevä puutarha on yksi katseenvangitsijoista, joka on houkutellut edellisillä Taidekierroksilla väkeä paikalle. Taiteteilijalle on tärkeää kohdata yleisö silmästä silmään.
- On tosi kivaa kun ihmiset tulevat lähelle. Et ole vain taiteilija jossakin omissa korkeuksissa ja laitat jonnekin jonkun näyttelyn. Ihmiset voivat tulla katsomaan, miten taidetta tehdään. Voi kysyä suoraan, että mitä sinä oikein tuolla tarkoitat. Sitten siinä vastailee, että se on ihan puu vaan, naureskelee Konttinen.
Myös Annika Bergvik-Forsander on pitänyt aiemmissa Konstrundan-tapahtumissa työhuoneensa ovia auki. Kokemukset ovat hyvin myönteisiä.
- Olen ollut aika hämmästynyt siitä, että ihmiset tietävät paljon taiteesta. Se on todella kivaa, koska joskus tuntuu, että taide on tässä yhteiskunnassa aika pieni asia. Se ei kerää massoja kuten urheilu.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2014. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Pohjoisen filosofiyhdistyksen teemanumeron aiheena saamelaisuus
Lehdessä on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin katsaus sekä saamen kielen ja -kulttuurin emeritusprofessori Pekka Sammallahden oikeusministeriölle tekemän muistion täydennetty versio. Muut kirjoittajat ovat ovat saamelaisuuden asiantuntijoita ja tutkijoita, muun muuassa Jarno Valkonen, Sanna Valkonen, Tanja Joona, Saara Tervaniemi, Pekka Aikio, Leena Heinämäki ja Maritta Stoor-Lehtonen.
Porin teatterin johtaja suree remontin lykkäysesitystä
Porin teatterin johtaja sanoo, että teatteri tarvitsisi kipeästi remonttia. Hän muistuttaa, että teatterin kunto on surkea.
Suomalaissuunnittelija: Hollywoodista soitettiin
Merkittävän kansainvälisen muotikilpailun voittanut Satu Maaranen on herättänyt Hollywood-näyttelijän kiinnostuksen. Suomalaissuunnittelija ei paljasta näyttelijän nimeä.
Pussy Riotin jäseniä vierailee Helsingissä
Punkryhmän jäsenet saapuvat Suomeen salanimillä ja esiintyvät kasvonsa peittäen.
Pystyssä on tehty ilman rahallista tukea
Elli on taloudellisten ongelmien kanssa kamppaileva opiskelija. Kun eräs yhden illan tuttu jättää hänelle aamulla rahaa, saa Elli ahaa elämyksen ja ryhtyy myymään seksiä.
