Oulu |

Kontiomäki-Taivalkoski-radan kunnostus on kiinni kaivoksesta

Kontiomäen ja Taivalkosken välisen ratayhteyden kunnostaminen edellyttää Mustavaaran kaivoksen malmikuljetuksia. Kaivoksen toiminta on käynnistymässä vuonna 2016, jolloin kannattavuustekijät olisivat olemassa. Taivalkoskelta eteenpäin rata ei sen sijaan toteudu, elleivät puutavarakuljetusmäärät kasva.

Kontiomäki-Taivalkoski-rataosuus näyttäisi olevan selvitysten mukaan toteuttamiskelpoinen. Vanhan radan kunnostaminen nähtiin mahdollisena raideliikenneseminaarissa Kajaanissa, jossa asiaa esitteli selvityksen tekijä helsinkiläinen konsulttiyritys EP-Logistics.

Selvityksen mukaan uusi rata Taivalkoskelta eteenpäin Kuusamon ja Kemijärven kautta Sallaan ei näytä toteuttamiskelpoiselta. Puutavarakuljetuksia ei ole tarpeeksi, Mustavaaran malmikuljetuksia sen sijaan näyttäisi olevan.

- Mustavaara muodostaa erittäin ison osan siitä kannattavuudesta, mutta myöskin puiden kuljetukset. Niillä on merkityksensä, mutta Mustavaarasta kuljetettavat malmimäärät on oleellinen tekijä. Ilman niitä rautatie ei toteudu, Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkonen sanoo.

Uusi rataosuus edellyttää isoja puutavarakuljetusmääriä. Niitäkin saattaa olla löydettävissä.

- Puhutaan kuitenkin miljoonista kuutioista puuta. Vasta sitten myös loppuosa radasta on kannattava.

- Matkustajaliikenne ei tule tekemään tästä radasta kannattavaa. Se on extraa, mutta sen varaan ei voi laskea, Mikkonen sanoo.

Lähteet:
YLE Oulu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä