Kööpenhaminassa kireät tunnelmat
Julkisuuteen vuotanut sopimusluonnos suututti kehitysmaat ja kansalaisjärjestöt. Niiden mielestä köyhät pannaan ilmastonmuutoksen maksajiksi. Kehitysmaiden kilpaileva sopimusluonnos alkoi kiertää välittömästi kokouspaikalla.
Ilmastokokouksen puheenjohtajamaan Tanskan laatima luonnosteksti on päivätty marraskuun lopulle, ja se vuoti jo kerran brittilehti The Guardianin sivuille. Tanskalaiset painottivat tuolloin, että luonnos on vain yksi monista valmistelun alla olevista. Nyt se kuitenkin kiertää jälleen Bella-keskuksessa, missä käydään kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita.
Tanskan luonnos tavoittelee kasvihuonekaasupäästöjen kääntymistä laskuun vuonna 2020. Luonnos rakentuu aivan uuden ilmastosopimuksen pohjalle.
Kehitysmaat ovat painottaneet kaiken aikaa, että ne haluaisivat jatkoa Kioton ilmastopöytäkirjalle.
Ankaraa kritiikkiä
Kehitysmaat reagoivat vuotaneeseen tekstiin nopeasti.
- Luonnos uhkaa vakavasti Kööpenhaminan ilmastoneuvoteluita, sanoi Sudanin Lumumba Stanislas Dia Ping, joka johtaa kehitysmaiden niinsanottua Ryhmä 77:ää. Hän kuitenkin korosti, etteivät kehitysmaat aio tässä vaiheessa kävellä neuvottelupöydästä ulos.
Myös kansalaisjärjestöt arvostelivat kovin sanoin ensimmäistä tekstiluonnosta. Oxfamin Antonio Hill sanoi, että luonnoksessa unohdetaan maapallon köyhät kokonaan.
- Niin kuin muurahaiset litistyvät elefanttien alle, niin köyhät ajetaan ulos ilmastoneuvotteluista..
Kilpailevia tekstiehdotuksia
Lähipäivinä neuvotteluhuoneessa nähtäneen useita erilaisia sopimusehdotuksia, joita eri osapuolet pistävät liikkeelle.
Heti Tanskan paperin jälkeen salissa alkoi kiertää niin sanottujen BASIC-maiden paperi. Ryhmään kuuluu keskeisiä ilmastoneuvottelijoita kuten Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia ja Kiina.
Tämän ehdotuksen mukaan ilmastonsuojelua pitäisi jatkaa Kiotossa vuonna 1997 solmitun kansainvälisen sopimuksen pohjalta.
YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo de Boer ja kokouksen puheenjohtaja Connie Hedegaard yrittivät parhaansa mukaan hiljentää syntynyttä kohua.
- Tämä täysin epävirallinen paperi jaettiin kokouksen alla monille ihmisille ainoastaan konsultaatiota varten, de Boer kirjoitti julkilausumassaan joka lähetettiin paperin vuotamisen jälkeen.
Ensimmäiset mielenosoittajat kiinni
Poliisi otti tiistai-iltana kiinni ensimmäiset mellakoimisen aikomisesta epäillyt ihmiset. Kuulusteluihin joutui kahdeksan ihmistä. Heidän autonsa pysäytettiin lähellä kokouspaikkaa.
Tanskan poliisi on valmistautunut tiukoin ottein mahdollisiin mielenosoituksiin ilmastokokouksen yhteydessä. Lainsäädäntöä on kiristetty siten, että jo mellakoinnista epäily mahdollistaa henkilön kiinnioton.
Mellakkavarustusta on tuotu naapurimaista, ja Tanskan poliisivoimia vahvistettu moninkertaiseksi.
Suurmielenosoitusta on suunniteltu ensi lauantaiksi, ja ensi viikon puolessa välissä Kööpenhaminaan saapuu tiettävästi globalisaation ja kapitalismin vastustajia eri puolilta Eurooppaa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.
Kiipeilysesonki maailman huipulla päättyi

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.