Korkman: Yhdysvaltojen taloussopu askel oikeaan suuntaan
Taloustieteen professorin mukaan markkinoille olisi levinnyt pelkoa ja epävarmuutta, jos Yhdysvalloissa ei olisi hyväksytty talouspakettia. Hänen mukaansa se olisi vaikuttanut kielteisesti myös Suomeen.
Taloustieteen professorin Sixten Korkmanin mukaan Yhdysvaltojen päätös hyväksyä maan talouspaketti on hyvä asia. Ylen Päivän kasvo -ohjelmassa vierailleen Korkmanin mukaan maailman finanssimarkkinoille olisi levinnyt pelkoa ja epävarmuutta, jos sopua talouspaketista ei olisi Yhdysvalloissa saatu aikaiseksi. Hän sanoo, että se olisi vaikuttanut kielteisesti erityisesti Euroopassa, mukaan lukien Suomessa.
- Nyt on saatu lisää aikaa ja on otettu yksi askel oikeaan suuntaan, mutta ei ole millään tavalla ratkaistu taustalla olevaa ongelmaa, mikä on USA:n tavattoman suuri budjettivaje, sanoo Korkman.
Korkmanin mukaan Suomen viennin mahdollisuudet ja työllisyyden kehitys ovat päätöksen jälkeen jonkin verran siedettävämmällä tasolla kuin aiemmin.
- Se, että edes Yhdysvalloissa käänne menee kenties kohti parempaa, on hyvä asia.
Korkmanin mukaan Yhdysvaltojen talous näyttää elpymisen merkkejä, mutta Eurooppa on yhä taantumassa. Hän sanoo, että myös Suomessa on tehtävä säästöjä. Hän korostaa, että jos säästöt tehdään järkevästi eikä tilannetta päästetä kriisiytymään, voidaan toimet tehdä rajallisin kustannuksin.
- Paitsi, että meillä on hyvinvointivaltion rahoitus uhattuna, on vientipohja murentunut. Suomea kantanut Nokia-vetoinen itc-klusteri on romahtanut ja samalla metsäteollisuuden peruspilari paperiteollisuus on nääntynyt.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Lapsi horjahti jokeen, äiti hyppäsi perään - ajelehtivat virran mukana 500 metriä
Lapsen ja äidin voinnista ei ole tietoa. Kumpikin on sairaalahoidossa.
Suomessa lievemmät raiskaustuomiot kuin Ruotsissa - tilanne muuttumassa
Raiskauslainsäädäntö on tiukentumassa.
Soini vastaa sovinistiväitteisiin
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ja SDP:n välillä on käyty värikästä keskustelua viikonlopun aikana. Soinin mielestä hänen kritiikkinsä osui "arkaan kohtaan".
SDP:n varapuheenjohtaja Soinista: "Kun retoriset vaatteet riisuu, jäljelle jää vain sovinisti"
Timo Soini arvosteli demareiden ministerikierrätystä. Eilen perussuomalaisten puheenjohtajalle ärähti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman, tänään SDP:n varapuheenjohtaja.
Veolian bussinkuljettajat jatkavat protestia maanantaina
Veolian Vantaan varikon kuljettajat ovat olleet poissa bussin ratista melkein viikon. Kuljettajien työnseisaus alkoi tiistaiaamuna.
Presidentti Niinistö laski seppeleen sankarivainajille
Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää sodissa tai esimerkiksi rauhanturvatehtävissä kuolleiden muistoksi.
RKP:n Henriksson haluaa jatkokaudelle
RKP valitsee uuden puheenjohtajiston puoluekokouksessa Porvoossa kesäkuun alussa.
Helluntaina heilastellaan ja pojastetaan
Helluntaihin liittyy paljon odotuksia, sillä kevät on kukkeimmillaan ja pyhäpäivänä riittää aikaa. Jos ei heilaa helluntaina, niin myöhemminkin on aikaa, lohduttaa Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija.
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Paikallislehden näköisversio netissä alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus
Kuuttatoista paikallislehteä kustantava Keskisuomalainen julkaisee loputkin paikallislehtensä myös näköisversioina toukokuusta alkaen. Laukaa-Konnevesi-lehdessä ja Viitasaarenseudussa kokeillaan puolestaan paikallislehtien soveltuvuutta kännyköihin.
