Korpilahdella kehotetaan keittämään vesi
Korpilahden vesiverkoston veden laadussa on ongelmia, joiden vuoksi talousvesi on toistaiseksi keitettävä. Korpilahden vedestä otetussa vesinäytteessä on löytynyt pesäkeluvun nousua sekä koliforminen pesäke kahdessa näytteessä.
Vedenkeittokehotus koskee Korpilahtea ja lisäksi seuraavia vesiosuuskuntia: Moksin vesiosuuskunta, Etelä-Korpilahden vesiosuuskunta, Kärkisten vesiosuuskunta sekä Korpilahden Hyrkkölän vesiosuuskunta.
Keittokehotuksen on antanut terveydensuojeluviranomainen. Kehotus annettiin tänään perjantaina kello 10.05.
Keittämätöntä vesijohtovettä ei saa nauttia. Kaikki ruuanvalmistukseen tai juomaksi käytettävä vesi on keitettävä - tämä koskee myös esimerkiksi salaatin huuhteluvettä.
Pelkkä kiehauttaminen ei riitä. Vettä tulee keittää 5 - 10 minuuttia. Keittämättömällä vedellä voidaan silti esimerkiksi pestä pyykkiä ja peseytyä, mikäli vesi on normaalin väristä ja tuoksuista.
Keittokehotus on voimassa toistaiseksi. Sen päättymisestä ilmoittaa terveydensuojeluviranomainen. Asiasta tiedotetaan paikallisten tiedotusvälineiden välityksellä sekä Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän Energian nettisivuilla.
Vesijohtoverkossa aloitetaan desinfiointitoimenpiteet mahdollisimman pian ja lisänäytteet otetaan välittömästi. Niiden tulokset selviävät maanantaina. Poikkeavan tilanteen ovat todennäköisesti aiheuttaneet runsaat sateet viime aikoina.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Putkilahden saaripalo saatu hallintaan Korpilahdella
Korpilahden Putkilahdessa pienessä saaressa syttynyt maastopalo on saatu hallintaan.
Korpilahdella Putkilahden saaressa maastopalo
Pienessä saaressa on syttynyt tulipalo Korpilahden Putkilahdessa tänään iltapäivällä. Keski-Suomen pelastuslaitos sai tulipalosta ilmoituksen puoli kuuden jälkeen.
Ankkurimerkki tuo tietoa järvitaimenen elämästä
Keiteleen järvitaimenkantaa pyritään ylläpitämään istutusten avulla. Järven luontainen taimenkanta on viime vuosina vähentynyt, mutta syystä ei ole varmaa tietoa. Keskisuomalaisille kalastuksen harrastajille maakuntakalan säilyminen maakuntajärvessä on tärkeää.
Auto ja moottoripyörä törmäsivät Jyväskylän Kirrissä
Henkilöauto ja moottoripyörä kolhaisivat toisiaan nelostiellä Jyväskylän Kirrissä. Päivystävän palomestarin mukaan henkilövahinkoja ei sattunut.
Kukka tähtää lyhyempiin lääkärijonoihin
Jyväskylän terveydenhuollon uusi johtaja Ari Kukka aloitti työnsä palkkakohun keskellä. Hänen tavoitteenaan on parantaa terveyspalvelujen saatavuutta.
Uusi peruna tulee ajallaan
Viime päivien lämpimien kelien innoittamana peruna on vaihtanut spurttivaihteen silmään ja kotimaista uutta perunaa saadaan tänäkin vuonna juhannuspöytään.
Keski-Suomen työttömyys kasvoi vuoden takaisesta
Keski-Suomen työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 13,9 prosenttia. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 1,7 prosenttiyksikköä.
Jarkon ja Emilian unelmatalo nousee hartiapankilla
Jyväskylän Äijälänrannassa on täysi tohina päällä. Vuoden kuluttua alueella järjestetään asuntomessut ja omakotitalojen perustuksia tehdään parhaillaan monella tontilla.
Metsäkauris pelastettiin lietealtaasta Äänekoskella
Äänekosken pelastuslaitoksen pintapelastaja auttoi metsäkauriin sellutehtaan lietesäiliöstä.
Kinnusta esitetään Viitasaaren johtoon
Saarijärven kaupunginjohtajana toimivan Janne Kinnusen on tarkoitus ottaa uusi tehtävä vastaan ensi marraskuussa.
