Keski-Suomi |

Korpilahden kylätilat vähenivät yhdellä

Korpilahden vanhoista koulukiinteistöistä Saukkolan päiväkoti on myyty yksityishenkilölle. Jyväskylän kaupungin tilapalvelun johtokunta päätti asiasta eilen kokouksessaan.

Korpilahden Saukkolan koulu
Kuva: YLE Keski-Suomi / Petteri Juuti

Koulukiinteistöt myydään 168 000 euron kauppahintaan. Kylätoimikunta tarjosi kiinteistöstä 10 000 euroa. Alkuperäinen pyyntihinta oli 180 000 euroa.

Päiväkotitoiminta siirtyy Saukkolasta koulujen syyslomien jälkeen Tikkalan uuteen päiväkoti-kouluun.

Tilapalvelun johtokunnan puheenjohtajan Veijo Koskisen mukaan kylätoimikunta voi sopia rakennuksen ostaneiden yksityishenkilöiden kanssa mahdollisesta kylätoiminnan jatkamisesta osassa kiinteistön tiloja.

Keski-Suomen museon lausunnossa rakennus pihapiireineen on kirjattu historiallisesti ja rakennushistoriallisesti paikallisesti arvokkaaksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi yhtenä kunnan vanhimmista säilyneistä koulurakennuksista.

Sarvenperällä piina jatkuu

Korpilahden Sarvenperän koulusta ei vielä tehty päätöstä, vaan sen myyntiä päätettiin jatkaa. Pyydettyyn ajankohtaan mennessä koulusta on saatu ainoastaan yksi tarjous. Sarvenperän kylätoimikunnan ostotarjous on tuhat euroa. Hintapyyntö on 160 000 euroa.

Myös Tikkalan vanha koulurakennus on edelleen myynnissä.

Kylätoimikunnat pitävät vanhoja koulukiinteistöjä kylien elinvoimaisuuden kannalta erittäin merkittävinä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä