Etelä-Karjala |

Korsusaunassa pestiin rintaman pölyt

Rintamalla pesydyttiin viime sotien aikana korsusaunoissa. Saunoista saatiin turvallisia tekemällä ne mahdollisimman syvälle maan sisään.

Korsusauna
Kuva: Yle

Kun viime sotien aikana rintamalla tulitus taukosi, oli miehillä mahdollisuus laittaa sauna tulille. Rintamaolosuhteissa saunakin noudatti samaa linjaa, eli saunat rakennettiin maan alle korsuihin. Vanhoista saunakorsuista on säilynyt alkuperäisiä piirustuksia, joiden mukaan on mahdollista rakentaa korsusauna vaikka omalle pihalle. Korsusaunoja varten valmistetaan myös harkoista valmiita kehikoita, että sauna kestää aikaa.

Rintamalla korsusauna rakennettiin raakatukeista suoraan maan sisään, joten se ei ollut kestävä, eikä sen ollut tarkoituskaan kestää vuosia.

Lappeenrannan loma-asuntomessuille on tehty messuvieraiden ihmeteltäväksi vanhaa melko tarkasti jäljittelevä korsusauna. Vaikka sauna on alkuperäisestä poiketen tehty juuri harkoista, on se muuten tunnelmaltaan hyvin aidon oloinen, sanoo saunaa esittelevä Topi Ruusunen.

- Kyllä tässä pitäisi olla tismalleen sama tunnelma. Vieraana kävi vanhempi mies, joka on rintamalla korsussa saunonut ja hän sanoi, että komentosauna on varmaan ollut juuri samanlainen kuin tämä.

Perusrakenne on tehty harkoista, mutta muuten sauna muistuttaa piirustuksia vuodelta 1940. Saunan vuoraus on tehty kelottuneesta hirrestä ja nurkassa on alkuperäisen mallin mukainen kiuas. Sen on tehnyt pieksämäkeläinen peltiseppä Mika Häkkinen.

Mitä syvemmällä, sitä turvallisempi

Rintamalla miehistösaunat olivat pienehköjä, eikä niissä ollut pukuhuonetta. Esittelysauna on 12,5 neliöinen, jossa on pieni eteinen ja saunahuone. Löylyistä vastaa pönttökiuas ja saunan lauteille mahtuu kerralla kymmenkunta miestä.

Vaikka saunaan nyt tuleekin sähkö ja siinä on lattiakaivo, kannetaan käyttövesi saunaan, kuten ennenkin.

Hormille tulee paikasta riippuen mittaa 3-4 metriä, sanoo Topi Ruusunen.

- Kyllä ne ennen melko syvälle maahan tehtiin. Myös rakennekorkeudet olivat nykyistä matalampia. Jos katto on ollut 10 senttiä  alempana, se on ollut myös 10 senttiä turvallisempi!

- Saunoja tehtäessä piti miettiä vihollisen keskityksiä.

Sodan aikana korsusauna peitettiin ja kätkettiin maastoon mahdollisimman hyvin.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä