Keski-Pohjanmaa |

Korvatulehdusrokotteen kokeilu alkaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos aloittaa laajan lasten korvatulehdusrokotetutkimuksen. Pneumokokkirokotteen vaikuttavuustutkimuksessa on tarkoitus rokottaa valtaosa 8-18 kuukauden ikäisistä lapsista.

Kuvassa äidin sylissä olevaa lasta rokotetaan vasempaan reiteen.
Kuva: YLE / Kalle Niskala

Laitos kouluttaa parhaillaan tutkimukseen osallistuvien neuvoloiden työntekijöitä.

Varsinainen kenttävaihe eli lasten rokotustyö alkaa maaliskuun puolessa välissä, kun Lääkelaitos on myöntänyt hakkeelle luvan. Vaikka kyse on vasta tutkimuksesta, se tuo helpotusta lukuisien korvatulehduskierteen kanssa kamppailevien lapsiperheiden arkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tutkimukseen on pyritty saamaan mukaan kaikki terveyskeskukset Lappia ja Ahvenanmaan saaristoa lukuun ottamatta. Laitos arvioi, että rokotteen ottaa noin 80 prosenttia siihen oikeutetuista.

Nelikuukautisen Aaron Hägglundin isoveli Hannes tietää miltä korvakipu tuntuu.

- Hannes on nyt neljän vuoden ja hänellä on ollut korvatulehdus tänäkin vuonna. Eihän se aina tahdo yhdellä antibioottikuurilla lähteä. Tosin meillä ei kierre ole ollut mitenkään paha, Hanneksen äiti Anne Hägglund kertoo.

Suomalaislapsista 70 prosenttia sairastaa vähintään yhden korvatulehduksen ennen kaksivuotissynttäreitään. Puolet tulehduksista on nyt tutkimusrokotteen vaikutuspiiriin kuuluvan pneumokokin aiheuttamia. Rokotteen avulla arvioidaan voitavan estää enimmillään noin kolmannes sairauskierteistä. Rokote on kansallisessa rokotusohjelmassa jo kolmessa maassa.

Tutkimushoitaja Aune Niittyvuopio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että Yhdysvalloissa korvatulehdukset kääntyivät heti laskuun, kun rokote otettiin käyttöön. Rokotteen vaikutus oli selkeä.

Korvatulehdusrokote antaa suojan myös saman bakteerin aiheuttamalle muille sairauksille kuten aivokalvontulehdukselle ja keuhkokuumeelle.

Viime vaiheen tutkimus

Kyse on tässä vaiheessa tutkimuksesta, jossa 2/3-osaa lapsista saa varsinaisen rokotetteen ja satunnaisesti valittava kolmannes verrokkirokotteena sinänsä hyödyllisen A- tai B-hepatiittirokotteen. Iästä riippuen lapset rokotetaan kahdesta kolmeen kertaa.

Todellinen rokotussuoja selviää parin vuoden kuluttua. Tutkimukseen voivat osallistua jo korvatulehduskierteessäkin olevat lapset, jotka kuuluvat tutkimusotoksen ikäryhmään. Varsin kallis 70-120 euroa maksava rokote tulee rokotetutkimuksen käynnistymisen kanssa samaan aikaan myös apteekkeihin myyntiin, jolloin se on ohjelman ulkopuolella olevien saatavissa.

Kokkolalaisäiti Anne Hägglund suhtautuu myönteisesti käynnistyvään tutkimukseen ja uskoo, että Aaron-pojalle rokote otetaan, jos se on tarjolla.

Kansalliseen rokotusohjelmaan korvatulehdusrokote tullee parin vuoden kuluttua.

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa/Esa Koskimaa

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä