Oulu |

Koskinen: Turpeella tärkeä rooli myös tulevaisuudessa

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) puolustaa turpeen asemaa tulevaisuuden energiamuotona. Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö on puhunut turpeesta luopumisesta ja kiristäisi heti turpeen verotusta.

Oulussa maanantaina vieraillut Koskinen korostaa, että turvetta tarvitaan myös puuta polttavissa kaukolämpökattiloissa, ja siten turve edistää Suomen uusiutuvan energian tavoitteita.

- Puu on tärkeä osa uusiutuvien energialähteiden edistämistä. Usein on polttoteknisesti tärkeää, että puun seassa on turvetta mukana, Koskinen muistuttaa.

Suomi pyrkii nostamaan uusiutuvan energian osuuden 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

Ministeri Koskisen mukaan kivihiilen käyttö Suomessa lisääntyy, jos turpeesta luovutaan.

- Ei se ainakaan kauppatasetta paranna, eikä ilmastoasioita ratkaise.

Turve tärkeää pohjoisessa

Turvetta käytetään nykyisin noin miljoonan suomalaisen kaukolämmön tuotannossa puolessa Suomen maakunnista.

Ministeri Koskinen kertoo vaikuttuneensa Oulun vierailun aikana, kuinka tärkeässä roolissa turve on pohjoisen energiataloudessa.

- Kotimaista energiaa tarvitaan, ja turve on olennainen osa meidän energiahuoltoa lähivuosikymmeninä, painottaa Koskinen.

Kommentoi aihetta

(29 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Hamara

Ilmoita asiattomasta kommentista

Turpeella ei tule olla yhtään mitään roolia energiantuotannossa tulevaisuudessa. Turpeen käyttö tulee lopettaa mahdollisimman nopeasti.


Kalle

Ilmoita asiattomasta kommentista

Niin, Koskinen laulaa Vapon lauluja; mitenkäs se olikaan ruokohelven kanssa, tukiaiset todella mahtavat. Tyypillistä kepulointia, vaikka onkin kokoomuslainen.


metsänpeikko

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kas. Koskinenkin ilmoittautui kisaamaan hölmöimmän ministerin tittelistä.. onko tosiaan niin, että MMM on täysin kepulainen organisaatio riippumatta kulloisenkin ministerin jäsenkirjasta?


Suoluonnon ystävä

Ilmoita asiattomasta kommentista

Turve "uusiutuu" äärettömän hitaasti. Lisäksi jos on käynyt edes katsomassa turvesuota, on helppo nähdä, että suoluonnosta ei turvesuolla ole mitään jäljellä. Soita on jo Suomessa niin vähän, että uusia soita ei enää tulisi ottaa turvetuotantokäyttöön. Turvetuotanto myös pilaa vesistöjä. Esimerkiksi Piensaimaalla turvetuotanto on aiheuttanut vesien pilaantumista.

Ihmisten olisi vähitellen pakko tajuta, että energian säästäminen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, ettei meidän tarvitse pilata koko ympäristöämme energiatuotannnon takia.


turvemuija

Ilmoita asiattomasta kommentista

Turpeen polton on loputtava pian. Suomen vesistöt ovat liian arvokkaita pilattaviksi ja suoluonnon monimuotoisuus liian ainutlaatuista hävitettäväksi.


vihreä konkurssi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kivihiilen sisältämästä radioaktiivisesta päästöstä taas on selvä näyttö...

Siitä ei edes tarvitse väitellä..


Järki käteen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Johan on jutut. Vai on kivihiili ympäristöystävällismpää kuin turve. Mistäs sitä kivihiiltä saadaan ja kuinka vaarallista se on työntejöille? Lisäksi tulee kuljetuskustannukset. Vihreiden mielestä meillä ei saisi käyttää mitään kotimaista energiaa paitsi aurikoenergiaa,jos sattuisi paistamaan. ja niin tuulienergiaa,jos sattuu tuulemaan. Kallis on tuon tuulienergian hyödyntäminen. Mitä,jos käytettäis sekin raha turpeennoston tuottaman haitan eleminoimiseen.


Luonnollinen

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Kivihiili ei pilaa vesistöjä" puhuu alansa ammattilainen. Monessako kivihiili kaivoksessa olet käyny/ nähnyt kuvia sen ympäristöstä ihmiskuolemista puhumattakaan. Se ei vain näy meillä pienessä koto suomessa joka on kärpäsen ´´sen´´ kokonen maa-alue maailmassa. Kivihiilikaivokset ovat pilanneet suomen kokoisia maa-alueita asuin kelvottomiksi kuten öljyki. Niidenkin tuotannossa ollaan toki kehitytty, kuten on turve energiassaki. Tämänpäivän tiedoilla ja menetelmillä suoalueelta joka on turvetuotannossa eikä metsä/ muussa taloushyödyllisessä käytössä tulee puhtaampaa vettä alapuoliseen vesistöön, kuin että se olisi koskemattomassa tilassa päästämässä vetykaasuja ilmaan. Vesistöt JA LUONNONTILAISET suot ovat meille suomalaisille tärkeää ja niitä pitää vaalia mutta kohtuus kaikessa ja pullo päivässä. Ilmansaasteissa hiili ja turve eivät todellakaan ole keskenään verrattavissa. Kivihiilen syntyessä ihminen taisi olla vielä turkin hihassa ja turvetta taitaa olla minunkin elinaikanani maatunut lisää. Kaksi kirkasvetistä järveä jonne ei laske, kuin taivaalta sadevettä ovat nyt jo harmikseni melkein soistuneet umpeen. Enkä voi mennä ketään siitä syytteleen joka kyllä vähän harmitta. En vain usko tämänpäivän ihmisen haluavan elää vettensä äärellä leivättä. Olemme kaupallisessa mielessä saarivaltio ja me ei voida ostaa kaikkea ulkomailta energiasta puhumattakaan tai muuten voi käydä reikkaset.


Veksi 47

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onko sitten parempi tuottaa lämpöä ja sähköä kivihiilellä tai öljyllä.

Mielestäni on oikein, että energiaa tuotetaan kotimaastamme saatavilla energialähteillä.Tuohan se työpaikkoja Suomeen, eikä tarvitse ostaa edellä mainittuja ulkomailta.


Turve

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tupeen polttaminen puun seassa vähentää

puun polton haitallisia pienhiukkasia ja parantaa hyötysuhdetta.

Puun polttaminen ilman turvetta ei ole mahdollista edes näissä uusissa "turpeettomissa" kattiloissa.

Näillä turpeen vastustajilla on usein tapana väittää uusiutuvaa turvetta uusiutumattomaksi, vaikka suurimmalla osalla suolasta turpeen kasvu ylittää sen hävikin.

Näissä valheelisissa tutkimuksissa on tarkoitusella rajattu pois kaikki hiiltä sitovat suot ja valittu mahdollisimman kuiva ajanjakso.

Turve on kivihiiltä parempi vaihtehto. Suomen turvevarojen kasvuun kuluneena aikana Kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden määrässä ei ole tapahtunut mitään kasvua. 10% turvevaroista on

syntynyt vain 300 vuoden kuluessa ja jatkuu edelleen.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä