Keski-Suomi |

Kosteikkojen kunnostus kiinnostaa

Saarijärveläiset maanviljelijät ovat kunnostautuneet kosteikkojen perustamisessa. ELY-keskus on myöntänyt tukea vesistöjä suojelevien kosteikkojen rakentamiseen vuodesta 2010.

Vettä kaislikon keskellä.
Vöyrillä etsitään muun muassa sopivia paikkoja kosteikoille. Kuva: Yle

Keski-Suomessa on haettu tukea jo yli kahteenkymmeneen kosteikkoon. Tämänvuotinen tuen hakuaika päättyy kesäkuun lopussa.

Pellolle arvokas tulevaisuus

Ilpo Vuoren isoisä kaivoi aikanaan 1930-luvun alussa omin käsin ojat ja raivasi pellot Savelan tilalla Saarijärven Koskenkylällä. Pojanpoika halusi kosteille, viljelyyn kelpaamattomille pelloille arvokkaan lopun. Vuosi sitten pelloille päätettiin perustaa kosteikko.

- Tämä alue tässä on niin märkää ollut aina, että tämä kyllä kasvaa hyvin, mutta täältä ei oikein pysty mitään satoa ottamaan ja syvät ojat on ja vesivaikeuksia, kuvailee Ilpo Vuori.

Luvan saantiin meni yli puoli vuotta, mutta itse kosteikon kaivaminen kävi viikossa.

- Aloituskynnys oli kaikista korkein ja kun päätös saatiin, että aletaan tekemään, niin sitten saatiin ELY-keskukselta apuja ja neuvojia ja saatiin suunnittelija.

Kosteikot hoitavat maisemaa ja vesistöjä

Savelan tila sijaitsee paikoin pahoin saastuneen Saarijärven reitin varrella. Maahan kaivetut kymmenen allasta hoitavat nyt maisemaa ja vesistöjä sekä tarjoavat pesimäpaikkoja vesilinnuille.

- Ne on monivaikutteisia ja se suurin asia varmaan on se vesien suojelu: kosteikkoon pidättyy ravinteita ja ravintoainesta ja se sitten edistää vesien tilaa ja paranemista, mutta sillä on monia muitakin vaikutuksia niin luonnon monimuotoisuuden kuin maisemankin kannalta, valottaa ELY-keskuksen projektisuunnittelija Ilona Helle.

Kosteikkojen rakentaminen vaatii maanviljelijöiltä oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Vesialtaiden hoitoon pitää myös sitoutua.

- Tämähän on nyt siinä vaiheessa, että pitäsi saada kasvipeitteisyys näille paikoille missä ei mitään vielä kasva ja tuolla pato on auki: se kaivetaan kiinni jossain vaiheessa kesää, kun vesi laskee ja syksyllä nostetaan vesi tähän ja sitten aletaan kahtelemmaan, että mitä tapahtuu, kertoo Ilpo Vuori.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä