Pohjanmaa |

Kotien lämmityksessä siirrytään kohti vihreämpää

Energiaa säästävät lämmitysratkaisut kiinnostavat yhä useampaa, mutta vihreitä arvoja enemmän vaakakupissa painaa raha. Muun muassa erilaisten lämpöpumppujen menekki on vauhdittunut viime vuosina.

Datasteel Oy
Teuvalaisyritys tekee poistoilmalämpöpumppuyksiköt itse alusta alkaen. Tässä kootaan yhtä yksikköä. Kuva: Mari Latva-Karjanmaa / YLE

Trendit myös talojen lämmitystekniikoissa vaihtuvat tiheään. Kauaa ei ole siitäkään, kun omakotirakentamisessa vannottiin öljylämmityksen nimeen. Sitten tulivat sähkö, turve, hake, pelletti, ja nyt 2000-luvulla erilaiset lämpöpumput ovat olleet voimakkaasti esillä. Tänä päivänä energialähteissä ja lämmitystekniikoissa on lähes rajattomasti vaihtoehtoja, joiden äärellä moni omakotirakentaja on ymmällään.

Talojen lämmitys on alkanut hiljakseen vihertää. Kun omaan taloon ollaan valitsemassa lämmitysjärjestelmää, useimmiten vihreät arvot ovat kuitenkin toissijaisia.

- Kyllä kuluttajaa ohjaa raha. Se, mitä joissain kyselyissä sanotaan, ei pidä käytännössä kuitenkaan paikkaansa. Että jos joltain kuluttajalta vaikka kysytään, että "olisitko valmis maksamaan tuulisähköstä enemmän", niin jossain kyselyssä voidaan sanoa, että "joo, ilman muuta", mutta kyllä se käytäntö on ihan eri, kertoo Vaasan energiainstituutin tiedotuspäällikkö Teemu Närvä.

Lämpöpumppujen kysyntä kasvussa

Teuvalainen pienyritys, Datasteel on tehnyt poistoilmalämpöpumppuja reilun vuoden ajan. Tuotanto on vuosittain sadoissa laitteissa, mutta kysyntää olisi enemmänkin. Kysynnän kasvua on siivittänyt etenkin valtion kotitalouksille myöntämä energiatuki, jonka voi saada, kun vaihtaa esimerkiksi öljylämmityksen vihreämpään vaihtoehtoon.

- Kysyntä on semmoinen, ettei laitteita oikein ehdi varastoon asti. Sitä mukaa, kun saadaan valmiiksi, sitä mukaa menee. Lähinnä kilpailijat tulevat ulkomailta: Ruotsista, Tanskasta ja Saksasta lähinnä, kuvaa tilannetta Futura-osaston myyntijohtaja Tero Lehtinen.

Poistoilmalämpöpumpussa on pumpun lisäksi myös lämmöntalteenotto, jolloin lämpöä voidaan kesäaikaan ohjata käyttöveden lämmitykseen. Datasteel uskoo markkinoiden kasvuun, sillä parhaillaan rakennusmääräyksiä uudistetaan, ja sen taas ennakoidaan lisäävän passiivitalojen määrää.

Toistaiseksi Datasteelin päämarkkinat ovat kotimaassa, mutta muutamia laitteita he ovat jo myyneet Eurooppaan. Myyntijohtaja Tero Lehtisen mukaan eurooppalaisilla markkinoilla on kuitenkin tilausta uusille, energiaa säästäville lämmitysjärjestelmille.

Energia-ala tulossa murroskohtaan

Vaasan energiainstituutin tiedotuspäällikkö Teemu Närvä myöntää, että energia-alalla ollaan jonkin asteisessa murroksessa. Uusia tekniikoita tulee koko ajan markkinoille, ja uudet rakennusmääräykset sekä EU:n tavoitteet vaativat energiaa säästäviä ratkaisuja. Myös kuluttajien asenne on muutoksessa.

- Tietyissä tapauksissa kipukynnys on sähköenergian hinnan osalta jo saavutettu ja kuluttajat ovat hyvinkin näreissään siitä, kuinka paljon se maksaa. Mutta tuleeko vielä suurempi murros tai joku muu tällainen vaihe, sitä on tietenkin vaikea sanoa. Kuluttajallehan tämä on erittäin hyvä, että sähköenergian kilpailuttamiseksi löytyy muitakin keinoja, millä säästää energiaa ja rahaa, Närvä sanoo.

Lähteet:
YLE Pohjanmaa / Heidi-Maria Harju

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä