Sisäministeriön kännyköissä tietoturvariski
Ministeriön käyttämissä TeliaSoneran liittymissä havaittiin tietoturvariski viime perjantaina. Liittymiä on muun muassa lääninhallinnon, poliisin ja rajavartiolaitoksen käytössä. Ministeriö käyttää kolmen eri operaattorin liittymiä.
Sisäasiainministeriön tietohallintojohtajan Kaarlo Korvolan mukaan ministeriön hallinnon alaan kuuluu noin 18 000 ihmisen matkapuhelinliittymät. Ministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen mukaan ongelma koskee tuhansien ihmisten liittymiä.
Ministeriö ei halua tarkentaa, millaisesta tietoturvariskistä on kyse. Asiasta on tiedoitettu kaikille työntekijöille ja tietoturvaongelmaa yritetään poistaa yhdessä TeliaSoneran kanssa. Ministeriö on muun muassa kehottanut kaikkia työntekijöitään välttämään arkaluontoisista asioista keskustelemista matkapuhelimessa.
Sisäministeriön mukaan tietoturvaongelma johtuu TeliaSoneran työntekijöiden tekemästä virheestä. Sitä, onko kukaan hyödyntänyt tietoturva-aukkoa tai onko ongelma tahallisesti aiheutettu, ei vielä tiedetä.
TeliaSoneran varatoimitusjohtajan Esa Korvenmaan mukaan yhtiön verkosta ei ole löytynyt teknistä vikaa, joten mahdollinen tekninen tietoturvariski tai -aukko löytyy sisäministeriöstä.
Sisäministeriö aikoo vaihtaa teleoperaattoria ongelmien takia. Kansliapäällikkö Ritva Viljanen sanoo STT:lle, että operaattoria vaihdetaan, koska TeliaSonera asennoituu käsittämättömällä tavalla ilmi tulleeseen tietoturvaongelmaan.
Ministeriö on ilmoittanut ongelmasta tietosuojavaltuutetulle, liikenne- ja viestintäministeriöön sekä viestintävirastolle.