yle.fi


Olet tässä

Uusperheet päätyvät usein eroon

julkaistu 20.5.2006 klo 11:37, päivitetty 29.10.2008 klo 22:07
tyhjät kädet

Kuva: Pekka Sipilä/YLE

Uusperheet hajoavat useammin kuin ydinperheet. Ensimmäisistä avioliitoista eroon päätyy 55, mutta toisista liitoista jopa 65 - 70 prosenttia. Paikoin yli puolet perheneuvoloiden asiakkaista on uusperheitä. Joka vuosi 30 000 lasta kokee eron.

Väestöliitossa uskotaan, että eniten ongelmia aiheuttavat uusperheen arki ja suuret tai jopa kohtuuttomat odotukset uutta puolisoa kohtaan.

Väestöliiton psykologi ja pariterapeutti Vuokko Malinen arvioi, että kolmasosa suomalaisista on luonnostaan parisuhdeosaajia, mutta kaksi kolmesta tarvitsisi ulkopuolista tukea ja oppia parisuhdetaidoissa.

Malisen mukaan uuden parisuhteen muodostumiselle pitäisi antaa aikaa. Toiselle olisi hyvä puhua ääneen, mitä odottaa häneltä, sillä juuri odotukset vaikuttavat siihen, kuinka tyytyväiseksi tai tyytymättömäksi puolisot tuntevat itsensä.

Pariterapeutti ja psykologi Arto Koskinen puolestaan sanoo, että avioero on raskas prosessi ja olisi hyvä, jos siitä oppisi jotakin ja lähtisi uuteen suhteeseen uudistuneena.

Koskinen muistuttaa, että asiat tuskin paranevat, jos uuteen suhteeseen vie jo kertaalleen tuhoisaksi havaitut vuorovaikutustavat, kuten toisen mitätöimisen ja kuuntelemattomuuden.

STT

Jatka tästä