Raimo Väyrynen odotetusti UPI:n johtajaksi
Kuva: YLE
Väyrysen toimikausi alkaa torstaina ja päättyy vuoden 2011 lopussa.
Väyrynen on keskiviikkona viimeistä päivää Suomen Akatemian pääjohtajana.
Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori ja tutkinut kansainvälistä politiikkaa.
Väyrynen on toiminut professorina myös Harvardin ja Notre Damen yliopistoissa Yhdysvalloissa.
Uusi Ulkopoliittinen instituutti aloitti toimintansa vuoden alussa. Se tekee itsenäistä tutkimusta kansainvälisistä poliittisista ja taloudellisista suhteista sekä EU-asioista.
Instituutti järjestää seminaareja ja julkaisee tutkimusraportteja sekä kustantaa Ulkopolitiikka-lehteä. Laitoksessa työskentelee 26 henkeä.