yle.fi


Olet tässä

Poliisi taltutti puukottajan Porvoossa

julkaistu 18.6.2007 klo 20:37, päivitetty 30.10.2008 klo 20:52
Porvoon poliisi joutui iltapäivällä käyttämään virka-asetta puukon kanssa tavaratalossa riehuneen miehen taltuttamiseksi.

Poliisi sai ilmoituksen noin kello 16:n aikaan keskustan Citymarketissa uhkaavasti käyttäytyneestä miehestä.

Mies oli aluksi häirinnyt tavaratalon asiakkaita ja sen jälkeen puukottanut tavaratalon pääoven edustalla alankomaalaista miestä. Uhri kuoli välittömästi.

Tilanteen vakavuutta lisäsi se, että tavaratalossa oli ruuhka-aikaan paljon ihmisiä. Muita sivullisia ei kuitenkaan loukkaantunut.

Poliisi saapui paikalle pian puukotuksen jälkeen. Tekijä ei suostunut luovuttamaan veistään, jolloin poliisi päätti ampua miestä jalkaan.

Miehen vammat eivät ole vakavia. Humalassa ollut tekijä on nyt poliisin huostassa.

Puukotuksen uhri on vuonna 1931 syntynyt Alankomaiden kansalainen, joka poliisin tietojen mukaan vieraili Porvoossa turistina.

Tekijä on vuonna 1972 syntynyt eteläsuomalainen mies. Poliisin tietojen mukaan uhri ja tekijä eivät tunteneet toisiaan. Porvoon kihlakunnan poliisilaitos jatkaa asian esitutkintaa tappona.

YLE Uutiset

Jatka tästä