Eduskunnan syysistuntokausi alkoi
Budjetin käsittelyn yhteydessä keskusteluihin noussevat sähköveron ja polttoaineveron korotukset sekä perinteiset teiden ja ratojen rahoituskiistat. Valtion budjetti on tarkoitus hyväksyä joulun alla.
Istuntokauden avauksen kunniaksi Suomen kuljetus ja logistiikka SKAL ry:n jäsenyritykset tarjosivat muutamille kansanedustajille kuorma-autokyydin työpaikalleen.
Kuorma-autot ajoivat eduskuntatalon eteen aamuyhdeksän aikoihin. Matkan aikana paikalliset kuljetusyrittäjät perehdyttivät kyyditettävänsä alan haasteisiin, muun muassa tiestön kuntoon ja liikennekäyttäytymiseen.
Kansanedustajia odotti avauspäivänä kaksi mielenilmausta. Aamupäivällä eduskuntatalon luona osoitettiin mieltä vammaisten oikeuksien puolesta.
Iltapäivällä sairaanhoitajat kokoontuivat eduskuntatalon edustalle muistuttamaan kansanedustajia ja ministereitä hoitoalan tulevaisuuden ja koulutetun työvoiman turvaamisesta.
Eduskunta jäi kesälomalle kesäkuun 20. päivä.