Kielilautakunta puuttumassa miehisiin ilmauksiin
Kuva: YLE
Aloitteen kielen neutraloimisesta tekivät kielentutkijat Kaisa Karppinen ja Mila Engelberg.
Karppisen mukaan lait ja asetukset ovat tyyliltään neutraaleja, mutta samaan aikaan niiden kieli tekee naiset näkymättömiksi ja syrjii heitä. Karppinen haluaa nyt muuttaa kieltä ja tehdä siitä vähemmän miehistä.
Kaksikko tarkoittaa epätasa-arvolla sitä, että naisia nimitetään miessukupuolta tarkoittavilla sanoilla. Esimerkiksi nainen on virkamies, vaikka kuinka olisi nainen. Tutkijat huomauttavat myös siitä, että lainsäädäntö on täynnä mies-loppuisia sanoja, jotka viittaavat molempiin sukupuoliin.Yhteensä sellaisia sanoja on noin 130.
Karppinen ei halua muuttaa mies-sanoja henkilö-sanoiksi, koska pitää sanaa henkilö byrokraattisena. Sen sijaan hän muuttaisi esimerkiksi sotilaslakimiehen tittelin oikeusupseeriksi ja tiedemiehen tutkijaksi.
Lehden haastattelema suomen kielen lautakunnan sihteeri, kielentutkija Sari Maamies muistuttaa kuitenkin, että järkeä voi käyttää ja kirvesmiestä voi edelleenkin kutsua kirvesmieheksi.
Sen sijaan lakikielen muuttaminen vaatii poliittista painetta, Maanmies toteaa.
Ongelmana on se, ettei ministeriöissä valmisteluvaiheessa kiinnitetä huomiota kieleen. Sari Maamiehen mukaan lautakunta voi näissä tapauksissa vaikuttaa asiaan virallisesti - ja sitä kautta asenteisiin.