USA: Suomi ja Ruotsi turvaamaan Afganistanin vaaleja
Naton sotaharjoitus 2007
Kuva: YLE
Suomen ja Ruotsin on määrä ilmoittaa osallistumisestaan Naton nopean toiminnan joukkojen täydentävään toimintaan maaliskuussa, hyvissä ajoin ennen Naton Bukarestin huippukokousta.
Yhdysvaltain ulkoministeriön Euroopan ja Aasian toimiston varapäällikön Kurt Volkerin mukaan Naton NRF-joukkojen on kyettävä vastaamaan nopeasti kriiseihin ja tähän vaativaan tehtävään Suomen ja Ruotsin lisäpanos on tervetullut.
Volker esiintyi keskiviikkoiltana Yhdysvaltain Helsingin lähetystön järjestämässä Helsingin ja Washintonin välisessä videokonferenssissa. Hänen mukaansa Suomella ja Ruotsilla voisi olla rooli vaikkapa Afganistanin vaalien turvaamisessa.
- Mikäli Nato pystyisi sopimaan Afganistanin vaalien tukemisesta ja Suomi ja Ruotsi olisivat tästä kiinnostuneita, niiden tuoma lisätuki olisi varsin tervetullutta, Volker arvioi. Hänen mukaansa Suomen ja Ruotsin tuomat resurssit NRF-joukkojen toimintakyvyn kehittämisessä olisivat niinikään arvokkaita.
Hän kuitenkin tähdensi Suomen ja Ruotsin täydentävää roolia Naton nopean toiminnan joukoissa.
- Nato ei operaatioissaan voi mitenkään olla riippuvainen ei-jäsenten panoksesta.
"Venäjä nostaa metelin Kosovon itsenäisyysjulistuksesta"
Kurt Volker arvioi Venäjän nostavan metelin Kosovon tulevasta itsenäisyysjulistuksesta.
- Venäjä saattaa tunnustaa Abhaasian, Etelä-Ossetian ja Transniestrian itsenäisyyden, en tiedä, epäilen.. Kukaan muu ei kuitenkaan seuraisi perässä, hän sanoi.
Volkerin mukaan Kosovon tapaus on uniikki eikä mikään ennakkotapaus, eikä anna Venäjälle vapaita käsiä toimia omalla vaikutusalueellaan miten haluaa. Volker piti kuitenkin selvänä, että Venäjä tuo Kosovon itsenäistymiskiistan YK:n turvallisuusneuvostoon.