Lukiolaiset haluavat nostaa ruotsin arvostusta
Liitto esittää, että toisen kotimaisen kielen ylioppilaskoe muutettaisiin vastaamaan valtionhallinnon virallista kielitutkintoa. Korvaavuus rajattaisiin koskemaan valtion kielitutkintojen kirjallisia osioita ylioppilaskirjoitusten nykyisen muodon vuoksi.
Lukiolaisten Liiton mielestä olisi kuitenkin hyvä selvittää, voitaisiinko ylioppilastutkinnon kielikokeisiin jatkossa liittää myös suullista taitoa mittaavia osioita, jolloin korvaavuus voitaisiin laajentaa koskemaan myös valtionhallinnon kielitutkinnon suullista osiota.
Toisen kotimaisen kielen heikot oppimistulokset ovat Lukiolaisten Liiton mukaan nousseet viime aikoina jälleen esille.
Liitto toteaa, että selvitysten mukaan kielten oppimistulokset ovat ennen kaikkea sidoksissa motivaatioon ja mahdollisuuksiin hyödyntää oppimaansa omassa arkielämässä.
Motivaatio-ongelmia ratkaistaan Lukiolaisten Liiton mukaan parhaiten porkkanoilla. Toisen kotimaisen kielen ylioppilaskokeen muuttaminen valtionhallinnon kielitutkinnon korvaavaksi kokeeksi olisikin liiton mielestä sopiva kannustin kielen opiskeluun.