MTK pettynyt maatalouspolitiikan uudistuksiin
Lisäksi komissio haluaa lopettaa EU:n viljamarkkinoita tasapainottavan järjestelmän muilta viljoilta vehnää lukuunottamatta. Useimmissa EU-maissa vehnä on tärkein vilja, mutta Suomessa ohran ja kauran tuotanto on ilmaston vuoksi laajempaa. MTK vaatii, että EU:ssa kohdellaan eri viljalajeja tasapuolisesti.
MTK:n mukaan komissio on aikaisemmin ymmärtänyt epäsuotuisten aluiden ongelmia, mutta nyt komission esitys tuotti pettymyksen. Erityisen vaikeaksi MTK kokee sen, että komissio päätti korottaa nykyistä maitokiintiötä aiemmin suunniteltua enemmän. Maitokiintiöjärjestelmä on varmistanut maitotuotannon tasapainon unionin alueilla ja taannut siten tuotannon säilymisen heikoilla tuotantoalueilla. MTK sanoo, että Suomessa tuotanto on jo nyt alentunut ja Suomi on menettäjä, kun kiintiöjärjestelmästä luovutaan.
MTK:n mukaan EU:n olisi suunnattava lisää kannustimia ja varoja vaikeiden olosuhteiden alueiden maidontuotantoon, jotta maidon tuottaminen olisi mahdollista.
YLE Uutiset